Haemme Oulun yliopistollisen sairaalan Neurokeskukseen neurologian erikoislääkäriä virkaan. Neurokeskuksessa on 39-paikkainen vuodeosasto, jossa hoidetaan sekä neurologisia että neurokirurgisia potilaita. Aivoverenkiertohäiriöyksikkö toimii tehohoidon osaamiskeskuksen Valvonnassa. Neurologian poliklinikalla on yleispoliklinikan lisäksi erityispoliklinikat, muistihäiriöitä ja- liikehäiriöitä sairastaville potilaille. Työ soveltuu neurologian erikoislääkärille, joka haluaa kehittää osaamistaan ja antaa panoksensa myös työyhteisön kehittämiseen neurologin tehtävässä. Neurokeskuksessa neurologi työskentelee vaihtelevissa työtehtävissä neurokeskuksen vuodeosastolla, akuuttineurologina, teho- ja valvontaosastolla sekä poliklinikalla. Virkaan kuuluu päivystysvelvoite. Työyhteisö tukee työn tekemistä ja työssä on mahdollista kehittää osaamistaan haluamallaan neurologian osa-alueella. Osa työstä voi olla etävastaanottotoimintaa. Tehtävän menestyksekäs hoitaminen vaatii monipuolista neurologian kliinistä osaamista ja kokemusta. Kokemus päivystystyöstä, akuuttineurologiasta sekä aikaisempi kokemus tieteellisestä tutkimustyöstä katsotaan eduksi. Edellytämme perehtyneisyyttä akuuttineurologiaan. Arvostamme hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja. Hakuprosessissa arvioidaan tehtävän vaatima kliininen osaaminen ja vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä hakijan soveltuvuutta tehtävään. Virkavalinnassa voidaan tarvittaessa käyttää myös soveltuvuusarviointia. Kokonaisarvioon sisältyvät koulutus, työkokemus, soveltuvuus ja haastattelu. Lopullinen virkavalinta tehdään kokonaisarvioinnin perusteella. Tartu tilaisuuteen ja jätä hakemuksesi nyt - tule mukaan rakentamaan Neurokeskuksen tulevaisuutta OYS:ssa! Erikoislääkärin viran kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys virkaan soveltuvalla erikoisalalla. Virkaan soveltuva erikoisala on neurologia. Valitun tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa vaadittava lääkärinlausunto terveydentilastaan (laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 §). Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään Terhikki-rekisteriin. Noudatamme virkasuhteissa enintään 6 kk koeaikaa. Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.