Haemme hematologian erikoislääkäriä virkaan OYS Sairaalapalvelut ja ensihoidon toimialueelle palvelualueelle 5 Syöpäkeskukseen. Viran toimenkuvaan kuuluu potilastyön lisäksi yhteistyö muiden yksiköiden ja erikoisalojen kanssa, sekä osallistuminen oman yksikön jatkuvaan kehittämiseen. Erikoistuvien lääkäreiden kouluttaminen ja ohjaaminen on osana toimenkuvaa. Virkaan sisältyy päivystysvelvollisuus. Arvostamme monipuolista kokemusta ja osaamista hematologisen potilaan hoidossa, sekä kiinnostusta toiminnan kehittämiseen. Lisäksi arvostamme hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyä moniammatillisessa työyhteisössä. Jätä hakemuksesi ja tule mukaan tekemään vaikuttavaa työtä potilaidemme parhaaksi! Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/994 säädetty laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä sekä erikoislääkärin pätevyys virkaan soveltuvalla erikoisalalla. Virkaan soveltuva erikoisala on kliinisen hematologian erikoisala. Eduksi katsotaan sisätautien erikoisalan pätevyys. Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Lupa- ja valvontaviraston ylläpitämään (Terhikki ja/tai Suosikki) rekisteriin. Valitun tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa vaadittava lääkärinlausunto terveydentilastaan (laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 §). Noudatamme virkasuhteissa enintään 6 kk koeaikaa. Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa. Työantajana arvostamme työyhteisöjen monimuotoisuutta ja toivomme saavamme työntekijöitä erilaisista taustoista. Olemme sitoutuneet edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.