Viran päätoimituspaikka on Oulun OYS Yleislääketieteen osasto, mutta tehtäviä voidaan sopia myös muihin palvelualueen toimipisteisiin. Erikoislääkäri toimii OYS Geriatriakeskuksen ja Yleislääketieteen keskuksen ylilääkärin alaisuudessa. Erikoislääkäri toimii oman erikoisalansa asiantuntijana potilastyössä. Erikoislääkärin toimenkuvaan kuuluu myös erikoistuvien lääkärien ohjaustyötä sekä konsultaatioihin vastaamista. Erikoislääkäri vastaa osoitetulla osastollaan päivittäisestä lääketieteellisestä toiminnasta, potilaiden tarkoituksenmukaisesta diagnostiikasta ja hoidosta, toimii päivittäisessä työssä nuorempien lääkäreiden lähiohjaajana ja osallistuu osastonsa toiminnan ja käytänteiden kehittämiseen. Olemme koulutusmyönteinen työpaikka, ja tuemme työhönsä sitoutuneiden lääkäreiden erityispätevyyskouluttautumista. Erityispätevöityminen on mahdollista järjestää mm. muistisairauksien-, kuntoutuksen-, päihdelääketieteen-, palliatiivisen lääketieteen ja lääkärikouluttajan erityispätevyyskoulutusohjelmiin. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen vaatii hyviä kliinisiä-, vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja ja kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Kehitysmyönteisyys ja joustava ongelmanratkaisutaito ovat hyödyksi muuttuvassa ja kehittyvässä toiminnassa. Kyky toimia osana ja tarvittaessa johtaa moniammatillista tiimiä on tarpeen tehtävän hyvässä hoitamisessa. Tehtävässä on hyötyä kokemuksesta työskentelystä akuuttiosastolla erikoissairaanhoidossa. Virkaan kuuluu päivystysvelvollisuus Pohteen linjauksen mukaisesti. Päivystysvelvollisuuden mukaiset päivystysvuorot tehdään Geriatrian ja Yleislääketieteen keskuksen osastopäivystyksinä. Jos haluat olla mukana kehittämässä laadukasta ja vaikuttavaa hoitoa, hae tehtävää ja liity joukkoomme! Erikoislääkärin viran kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetussa laissa 559/94 säädetty laillistus tai lupa toimia lääkärin tehtävissä ja virkaan soveltuvan erikoislääkärin pätevyys. Soveltuva erikoisala on yleislääketiede. Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Lupa- ja valvontaviraston ylläpitämään Terhikki-rekisteriin. Valitun tulee ennen viran vastaanottamista toimittaa vaadittava lääkärinlausunto terveydentilastaan (laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 7 §). Noudatamme virkasuhteissa enintään 6 kk koeaikaa. Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa. Työnantajana arvostamme työyhteisöjen monimuotoisuutta ja toivomme saavamme työntekijöitä erilaisista taustoista. Olemme sitoutuneet edistämään yhdenvertaisuutta ja tasa-arvoa.