Tehtävät sijoittuvat Kivimaan, Kukkasen, Kärpäsen, Lähteen ja Mukkulan peruskouluille. Tehtävänä kussakin koulussa on antaa oppilaille perusopetuslain 20 b §:ssä tarkoitettuja ryhmäkohtaisia tukimuotoja sekä 20 c §:n 2 momentissa tarkoitettuna oppilaskohtaisena tukitoimena erityisopettajan opetusta muun opetuksen yhteydessä ja osittain tai kokonaan pienryhmässä oppilaan tarvitsemassa oppiaineessa/oppiaineissa. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Kyseisissä tehtävissä kelpoisuusvaatimuksena on erityisluokanopettajan tai erityisopettajan ja englannin, ruotsin, matematiikan sekä äidinkielen ja kirjallisuuden aineenopettajan kelpoisuus. Vakinaisia virkoja täytettäessä huomioidaan ainoastaan ne hakijat, jotka täyttävät viran kelpoisuusvaatimuksen hakuajan päättyessä. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävä voidaan täyttää ajalle 1.8.2026 - 31.7.2027 hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan. KIVIMAAN PERUSKOULU Haemme Kivimaan peruskoulun ammattitaitoiseen, dialogiseen ja työkavereistaan välittävään joukkoomme uutta erityisopettajaa. Erityisopettajan tehtävässä annetaan ryhmäkohtaista ja oppilaskohtaista tukea ensisijaisesti ekaluokilla ja alkuopetuksessa. Opetusta annetaan luokissa muun opetuksen yhteydessä, pienemmissä ryhmissä ja tarvittaessa pienryhmissä. Tehtävässä tarvitaan aloitteellista työotetta ja hyviä valmiuksia tunnistaa ryhmien ja oppilaiden tuen tarpeita sekä taitoa suunnitella ja antaa opetusta erilaisiin tarpeisiin. Kivimaan koulu on yhtenäinen peruskoulu, ja hakijalta edellytetään valmiuksia työskennellä eri-ikäisten oppilaiden kanssa. Koulumme vision mukaisesti Kivimaalla opitaan ja kasvetaan rohkeasti kokeillen, yhdessä innostuen ja työtä arvostaen. KUKKASEN PERUSKOULU Haemme Kukkasen peruskouluun erityisopettajaa, jonka päätehtävä on toimia yhteistyössä aineenopettajien kanssa erityisopettajana yläkoulun yhdellä luokka-asteella. Toimenkuvaa rakennetaan vuosittaisilla suunnitelmilla oppilaiden ja ryhmien tuen tarpeen mukaan. Tiimiin kuuluu myös koulunkäynninohjaaja. Toivomme hakijalta iloista ja innostunutta otetta työntekoon, joustavuutta, halua kehittää omaa työtään sekä hyviä yhteistyötaitoja. KÄRPÄSEN PERUSKOULU Tehtävä sijoittuu virkasuhteen alkaessa Kärpäsen peruskoulussa 1.-9. vuosiluokille. Työyhteisössämme vaalimme hyvää yhteishenkeä ja myönteinen ilmapiiri näkyy koulumme arjessa päivittäin. LÄHTEEN PERUSKOULU, LIIPOLAN TOIMIPISTE Tule erityisopettajaksi Lähteen peruskouluun Liipolan toimipisteeseen. Tehtävän hoitaminen edellyttää kykyä yhteisopettajuuteen ja tiimityöskentelyyn, joten hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot ovat työskentelyn edellytys. Myös kokemus maahanmuuttajataustaisten oppilaiden kanssa työskentelystä katsotaan eduksi. Koulussamme lähdetään toteuttamaan uuden lain mukaista oppimisen tuen mallia, jossa oppilaille tarjotaan tukea joustavasti yleisopetuksessa ja pienryhmässä. MUKKULAN PERUSKOULU Tule töihin Mukkulan peruskouluun! Etsimme osaavaan ja yhteisölliseen joukkoomme erityisopettajaa. Tehtävä painottuu virkasuhteen alkaessa 1. vuosiluokalle. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden vahvuuksiesi hyödyntämiseen ja kollegiaaliseen tukeen tiimityöskentelyn kautta. Toivomme sinulta kokemusta ja halua kehittää opetusjärjestelyitä uudistuneen oppimisen tuen hengessä, positiivista pedagogista otetta ja asennetta sekä oppilaan yksilöllisen kohtaamisen taitoja että aktiivista ja itsenäistä työotetta. Oppimisen tuen ja S2-opetuksen tuntemus katsotaan eduksi. Samoin halukkuus ja valmius joustavien opetusjärjestelyiden ja luokkarajat ylittävän yhteistyön kehittämiseen ja toteuttamiseen sekä Nepsy-osaaminen. Koulussamme toimitaan vahvasti tiimeissä ja arvostammekin halua toimia tiimin jäsenenä. Monimuotoisessa kouluyhteisössämme katsotaan tulevaisuuteen toiveikkaasti yhdessä tehden. Hyvä työilmapiiri ja eri toimijoiden ammatillinen yhteistyö ovat vahvuuksiamme. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Virkaan valitun tulee ennen viran vastaanottamista esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 16.3.2026 klo 15.00. Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla! https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/