Tehtävät sijoittuvat Ahtialan, Jalkarannan, Kivimaan, Länsiharjun, Mukkulan, Rakokiven ja Renkomäen peruskouluille. Kelpoisuusvaatimuksena on luokanopettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Vakinaisia virkoja täytettäessä huomioidaan ainoastaan ne hakijat, jotka täyttävät viran kelpoisuusvaatimuksen hakuajan päättyessä. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävä voidaan täyttää ajalle 1.8.2026 - 31.7.2027 hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan. AHTIALAN PERUSKOULU Haemme joukkoomme Ahtialan koululle idearikasta ja työteliästä luokanopettajaa. Luokanopettajan vahvuuksina arvostamme monipuolisten opetusmenetelmien käyttöä sekä mahdollisia musiikin opettamisen taitoja. Koulumme eräs erityispiirre on monipuolisen ja näyttävän lavataiteen hallinta ja ylläpito. Toivomme sinulla olevan mahdollisuus tuoda luokkaopetuksen lisäksi osallisuutta, ideoita ja taitoa esitystoiminnan ylläpitoon ja kehittämiseen. JALKARANNAN PERUSKOULU Haemme Jalkarannan koulun työyhteisöön monipuolista ja yhteistyökykyistä luokanopettajaa, joka toimii joustavasti osana tiimiä. Tehtävä edellyttää kykyä opettaa käsityön kovia materiaaleja (tekninen työ). Eduksi katsomme valmiuden opettaa myös musiikkia sekä hyvät TVT-taidot. Tehtävän hoitaminen edellyttää hyvää yhteistyökykyä, joustavuutta ja valmiutta samanaikaisopettajuuteen. Meille tärkeitä koulumme toimintaa ja valintoja ohjaavia arvoja ovat turvallisuus, kyky toimia yhdessä toisten kanssa, hyvät tavat, oikeudenmukaisuus ja tasapuolisuus sekä luonnonläheisyys ja ympäristön arvostaminen. KIVIMAAN PERUSKOULU Haemme Kivimaan peruskoulun ammattitaitoiseen, dialogiseen ja työkavereistaan välittävään joukkoomme luokanopettajaa. Tehtävä sijoittunee ensi lukuvuonna kuudennelle vuosiluokalle. Toivomme hakijoilta dialogista, kehittämismyönteistä ja kielitietoista työotetta, joka vahvistaa oppilaiden osallisuutta ja rakentaa hyvää oppimista sekä ryhmissä että yksilölliset tarpeet huomioiden. Arvostamme hyviä yhteistyötaitoja sekä kokemusta tukea tarvitsevien oppilaiden opettamisesta ja joustavista opetusjärjestelyistä. Hakijalle eduksi katsotaan kokemus yhteisopettajuudesta sekä kiinnostus tiimioppimisen kehittämiseen. Koulumme vision mukaisesti Kivimaalla opitaan ja kasvetaan rohkeasti kokeillen, yhdessä innostuen ja työtä arvostaen. LÄNSIHARJUN PERUSKOULU Haemme Länsiharjun koululle luokanopettajaa. Arvostamme valmiutta innovatiiviseen yhteistyöhön ja rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin. Toivomme hakijalta positiivista asennoitumista yhteisopettajuuteen. Eduksi katsomme taidon opettaa vieraita kieliä, liikuntaa ja/tai musiikkia. Omatoimisen tutkimisen ja kokeilun kautta oppilaita kannustetaan kantamaan vastuuta luonnosta ja ympäristöstä. MUKKULAN PERUSKOULU Etsimme osaavaan ja yhteisölliseen joukkoomme luokanopettajaa. Joustava, ratkaisukeskeinen työote sekä eduksi. Samoin valmius opettaa mahdollisimman monia oppiaineita, kokemusta S2-opetuksesta sekä halukkuutta liikuntaluokkapainotteisen luokan opettamisesta. Tehtävä sijoittuu virkasuhteen alkaessa mahdollisesti 1. vuosiluokalle. Tarjoamme sinulle mahdollisuuden vahvuuksiesi hyödyntämiseen ja kollegiaaliseen tukeen tiimityöskentelyn kautta. Toivomme sinulta kokemusta luokkatason yhteisopettajuudesta sekä halua kehittää opetusjärjestelyitä uudistuneen oppimisen tuen hengessä. Monimuotoisessa kouluyhteisössämme katsotaan tulevaisuuteen toiveikkaasti yhdessä tehden. Hyvä työilmapiiri ja eri toimijoiden ammatillinen yhteistyö ovat vahvuuksiamme. RAKOKIVEN PERUSKOULU Rakokiven koulun ratkaisukeskeisessä työyhteisössä on haettavana luokanopettajan virka. Rakokiven koulussa pääset toimimaan osana tiimiä ja kehittämään työtäsi yhdessä tiimin kanssa Rakokiven monitoimitalo Loistossa. Kelpoisuuden lisäksi arvostamme yhteistyötaitoja, halua ja kykyä opetuksen kehittämiseen sekä toimintaan joustavissa oppimisympäristöissä. Vuorovaikutustaidot, joustavuus ja soveltuvuus työyhteisöön vaikuttavat valintapäätökseen. Kokemus valmistavan opetuksen oppilaiden opettamisesta sekä valmius opettaa käsitöitä katsotaan eduksi. Tehtävänä on toimia luokanopettajana vuosiluokan tiimissä, johon kuuluu luokanopettajia, erityisopetuksen opettaja ja koulunkäynninohjaaja. Koulussamme toimitaan yhteisopettajuusmallilla. Tuen oppilaat opiskelevat pääsääntöisesti inklusiivisesti osana oman luokka-asteensa ryhmää. Vuorovaikutustaidot, joustavuus ja soveltuvuus työyhteisöön vaikuttavat valintapäätökseen. RENKOMÄEN PERUSKOULU Tule luokanopettajaksi Renkomäen monitoimitalo Auraan! Toivomme, että hakijalla on hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä uuden opetussuunnitelman mukaiset työskentelytavat. Arvostamme kokemusta alkuopetuksen tiimiopettajuudesta sekä monialaista kädentaitojen ja musiikin opetuksen osaamista. Toimintakulttuurissamme haluamme tukea yhdessä tekemistä sekä kehittää Oppimisen kehän, yhteisopettajuuden ja toiminnallisen oppimisen työtapoja. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 16.3.2026 klo 15.00.