Tehtävän hoitaminen edellyttää luontevaa otetta yhteisopettajuuteen, samanaikaisopettajuuteen ja eriyttämiseen sekä vahvaa yhteistyötä huoltajien, oppilashuoltoryhmän ja muiden tukipalveluiden kanssa. Tavoitteena on mm. vahvistaa oppilaiden valmiuksia ja taitoja sekä tukea oppilaiden edistymistä eri oppiaineissa. Toivomme sinulta vankkoja yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta ja innovatiivisuutta tuen ratkaisuissa sekä monipuolisia valmiuksia tiimityöskentelyyn. Onnistumistasi tukevat innostunut asenne ja vahvat vuorovaikutustaidot. Opetusvelvollisuus on 24 tuntia viikossa. Tehtävä sijoittuu kahdelle koululle: Lotilan koululla 15 t/vko ja Möysän koululla 10 t/vko. Lotilan koulu on noin 370 oppilaan 1-6. vuosiluokkien peruskoulu aivan Lahden keskustan tuntumassa, hyvien liikenneyhteyksien päässä. Koulussamme tarjotaan painotetun musiikin opetusta, luokkamuotoista erityisopetusta ja ruotsin kielen kielikylpyopetusta. Meillä pidetään tärkeänä ryhmien hyvinvointia ja tiimityötä. Olemme KiVa-koulu ja toteutamme osallisuuskasvatusta mm. Verso, Resto, Välkkäri ja Vihreä lippu -toimintojen avulla. Möysän koulu on ensi lukuvuonna noin 420 oppilaan ja 40 eskarilaisen alakoulu luonnonläheisessä miljöössä Joutjärven rannalla. Koulumme on monikulttuurinen koulu, jossa S2- opetus on osa arjen pedagogiikkaa. Visiomme Välitämme toisistamme ja pidämme yhtä kuvastaa vahvaa yhteisöllisyyden kulttuuria sekä kannustaa meitä ylläpitämään hyvää työskentelyilmapiiriä. Kelpoisuusvaatimuksena on erityisopettajan kelpoisuus. Opettajan kelpoisuudet määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen no 986/98 mukaisesti. Mikäli kelpoisia hakijoita ei ole, tehtävä voidaan täyttää hakijalla, jolla ei ole kelpoisuutta virkaan. Tehtävän hoito edellyttää hyvää suomen kielen taitoa. Merkitse hakemukseesi kelpoisuutesi ja liitä kopiot kelpoisuuden osoittavista tutkintotodistuksista sähköiseen hakemukseen liitteeksi, alkuperäiset todistukset katsotaan mahdollisessa haastattelussa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi lain 504/2002 edellyttämä rikostaustaote ennen tehtävän vastaanottamista. Tehtävään valittavalta voidaan pyytää huumausainetestiä koskeva todistus. Tehtävässä noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa. Hakemukset Kuntarekry.fi -järjestelmän kautta viimeistään 16.3.2026 klo 15.00. Tervetuloa tutustumaan työntekijöidemme arkeen. Tällaista on olla töissä Lahden kaupungilla! https://www.lahti.fi/tyo-ja-yrittaminen/lahti-tyonantajana/tyontekijatarinoita/ Lahden kaupunki on vastuullinen työnantaja, joka tarjoaa työntekijöilleen monipuolisesti henkilöstöetuja. Käytössäsi on hyvinvoinnin tukemiseen virike-, hieronta- ja terveysetu. Lisäksi olet oikeutettu työmatkaetuun ja sovittuihin lounastarjouksiin. Lahden kaupungin perusopetuspalvelut kuuluvat sivistyksen palvelualueelle, joka vastaa opetus-, kasvatus-, liikunta- ja kulttuuripalvelujen järjestämisestä ja koko palvelualueen kehittämisestä. Sivistyksen palvelualue on uudistuva, osaamista arvostava ja aktiivinen yhteistyökumppani. Perusopetusta järjestetään 21 koulussa. Oppilaita on reilu 10 000, opettajia ja koulunkäynninohjaajia noin 1 200.