Haluatko työskennellä varhaiskasvatuksessa, jossa lapsen näkökulma, sensitiivinen kohtaaminen ja pedagoginen laatu ovat toiminnan keskiössä? Pietarsaaren kaupunki julistaa haettavaksi kaksi varhaiskasvatuksen opettajan toistaiseksi voimassa olevaa tehtävää. Ensisijainen sijoituspaikka on esiopetuksessa ja esiopetusta täydentävässä varhaiskasvatuksessa. Pietarsaaren varhaiskasvatuksessa työskentelemme tavoitteellisesti myönteisen, inklusiivisen ja vahvuusperustaisen pedagogiikan mukaisesti. Jokaiselle lapselle annetaan mahdollisuus kasvaa ja kehittyä omista lähtökohdistaan. Meillä pääset osaksi ammatillista organisaatiota, jossa arvostetaan yhteistyötä, pedagogista johtajuutta ja jatkuvaa kehittämistä. Varhaiskasvatuksen opettajana työskentelet moniammatillisessa tiimissä esiopetusryhmässä. Vastaat pedagogisen toiminnan suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä esiopetuksen opetussuunnitelman ja varhaiskasvatussuunnitelman mukaisesti. Tehtäviin kuuluu: - lapsiryhmän pedagogisen toiminnan johtaminen ja kehittäminen - tavoitteellinen työskentely lasten tarpeiden ja vahvuuksien pohjalta - inklusiivisen ja turvallisen oppimisympäristön varmistaminen - tiivis yhteistyö kollegoiden, huoltajien ja muiden yhteistyötahojen kanssa - osallistuminen tiimin yhteiseen suunnittelu- ja kehittämistyöhön - toimiminen lapsen ja yksikön edustajana moniammatillisissa verkostoissa Odotamme sinulta sitoutunutta ja tavoitteellista työotetta sekä halua toteuttaa ja kehittää laadukasta pedagogiikkaa. Arvostamme aitoa kiinnostusta lapseen, hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, aloitteellisuutta sekä valmiutta tiimityöhön. Edellytämme varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden sekä esiopetuksen opetussuunnitelman hyvää tuntemusta. Valinnassa huomioidaan myös hakijan soveltuvuus työyhteisöön ja työryhmään. Kaupungin työntekijänä saat käyttöösi kaupungin palvelujen henkilöstöetuja sekä ePassin kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointietuja. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) mukaan. Palkkaus määräytyy OVTES:in kunnallisen opetushenkilöstön virka- ja työehtosopimuksen mukaisesti. Työaika on yleistyöaika 38 t 15 min / viikko. Koeaika on kuusi kuukautta. Tehtävään valitun on ennen työn aloittamista esitettävä lain (504/2002) mukainen rikosrekisteriote. Tartuntatautilain (§55) mukaisesti ennen työn aloittamista on lisäksi selvitettävä tuberkuloosiriski. Alkuperäiset kelpoisuustodistukset pyydetään nähtäväksi haastatteluun kutsuttavilta. Mahdollinen haastattelu järjestetään ensisijaisesti viikoilla 10 ja 11.