Nature conservation officer

Vesistökunnostusten asiantuntija / hankesuunnittelija (määräaikainen)

3,408 EUR (~3 408 EUR)
Koillis-Suomen Kehittämisyhtiö Naturpolis Oy
Finland
Full-time
Temporary

Koillismaalla vesistöt ovat nousseet viime vuosina keskeiseksi kehittämiskohteeksi niin alueen elinvoiman, imagon kuin matkailun ja kalastuselinkeinon näkökulmasta. Alueelle on valmistunut Koillis-Suomen kansainvälisen kalastusmatkailun toimenpideohjelma, ja parhaillaan on käynnissä laajan vesistö- ja kalastusmatkailuun liittyvän yhteistyöhankkeen valmistelu. Jotta vesistöjä voidaan hyödyntää jatkossa entistä täysimittaisemmin alueen vetovoimatekijänä ja samalla turvata kalastuselinkeinon tulevaisuutta, on tarpeen panostaa vesistökunnostuksiin ja niihin liittyvän infran kehittämiseen. Vesistökunnostushankkeiden valmistelu edellyttää vahvaa vesistöasioiden asiantuntemusta ja valmiutta monipuolisten rahoituslähteiden tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Vesistökunnostusten asiantuntijana / hankesuunnittelijana vastaat erityisesti: - Koillismaan kuntien alueella sijaitsevien kunnostuskohteiden taustatietojen kartoituksista sekä niihin liittyvästä sidosryhmäyhteistyöstä - vesistökunnostuksiin, hoitokalastukseen, infran kehittämiseen ja muihin alueelta nouseviin vesistöjen kehittämistarpeisiin liittyvien hankkeiden suunnittelusta, rahoitusmahdollisuuksien kartoittamisesta ja rahoitushakemusten laatimisesta - laajasta yhteistyöstä kuntien, viranomaisten, tutkimuslaitosten, järjestöjen ja paikallisten toimijoiden kanssa Odotamme sinulta - soveltuvaa tutkintoa (esim. ympäristötieteet, vesitalous, luonnonvara-ala tai vastaava) - osaamista vesistöihin, vesistökunnostuksiin, kalatalouteen tai valuma-alueiden hoitoon liittyen - kokemusta hankesuunnittelusta ja rahoitushakemusten valmistelusta (tai kiinnostusta ja valmiutta oppia) - kykyä itsenäiseen työskentelyyn ja oman työn johtamiseen - rohkeutta toimia ihmisten parissa sekä sujuvia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja - erittäin hyviä kirjallisia ja suullisia viestintätaitoja sekä kykyä tunnistaa ja tiivistää asioiden oleellinen ydin - kiinnostusta aluekehittämiseen ja Koillismaan toimintaympäristöön Tarjoamme sinulle - merkityksellisen tehtävän ajankohtaisen ja vaikuttavan teeman parissa - mahdollisuuden olla mukana kehittämässä Koillismaan vesistöjä ja elinvoimaisuutta - monipuolisen työnkuvan ja asiantuntevan työyhteisön tuen - E-passin henkilöstöetuna sekä joustavat työtavat, joissa etätyötä voi tehdä noin kaksi päivää viikossa Työssä sovelletaan KT:n yrityssektorin yleistä työehtosopimusta (YTES), palkkaluokka on YTES0HAA. Perustasolla, johon uudet työntekijät tyypillisesti sijoittuvat, vähimmäisperuspalkka on 3 408 euroa kuukaudessa. Tehtävän vaativuus, työntekijän osaaminen ja suoriutuminen voivat nostaa peruspalkkaa 5-10%, ja lisäksi kokemuslisät maksetaan työvuosien mukaan +5%, kun työkokemusta on kertynyt 5v ja 10v. Toimipisteesi sijaitsee Kuusamossa. Tehtävä edellyttää matkustusvalmiutta ja oman auton käyttömahdollisuutta. Työsuhde on määräaikainen ja kestää vuoden 2026 loppuun saakka. Olemme savuton työpaikka. Lähetä suomenkielinen hakemuksesi liitteineen Kuntarekry-järjestelmän kautta 22.2.2026 klo 23.59 mennessä.

Translated