Tarkempi työnkuva määritellään henkilön osaamisen mukaan. Työtehtäviisi voi osaamisestasi riippuen kuulua esimerkiksi prosessikonsultointia, riskienhallintaa, selvitysten laatimista, vesilaitosten raportointiin liittyviä tehtäviä tai koulutusta.
Hakijalta edellytämme
-vesilaitosten toiminnan ja/tai niiden riskienhallinnan tai
-jätevedenkäsittelyn yksikköprosessien osaamista tai
-pohjavesiosaamista
Hakijalta odotamme lisäksi
-erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä kykyä toimia sujuvasti erilaisten asiakkaiden ja sidosryhmien kanssa
-suomen kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito
-matkustusvalmiutta koko yhtiön toimialueella
-halua markkinoida palveluita ja olla aktiivisesti yhteydessä asiakkaisiin
-halua oppia ja kehittää omaa osaamista ja työtapoja