Haemme Keudaan puutarhatuotannon opettajaa toistaiseksi voimassa olevaan virkasuhteeseen Mäntsälään Saaren kartanon toimipisteeseen. Puutarhatuotannon opettajana vastaat ammatillisen koulutuksen opetuksesta ja ohjauksesta sekä tuotannollisen oppimisympäristön kehittämisestä. Tehtävässä painottuvat: puutarhatuotannon perusteet ja tuotantoprosessit kasvihuone-, avomaa- sekä tunneliviljely kestävät ja vastuulliset tuotantotavat sekä työturvallisuus työelämässä oppimisen ohjaus ja yhteistyö työelämän ja sidosryhmien kanssa opiskelijoiden ohjaus yrittäjämäisessä oppimisessa toiminnan kehittäminen yhdessä tiimin kanssa Opettajan tehtäviin kuuluu opetuksen suunnittelu ja toteutus, osaamisen arviointi, opiskelijan ohjaus ja opintojen henkilökohtaistaminen (HOKS) sekä kehittämistyö osana tiimiä. Edellytämme alan tutkintoa sekä vahvaa osaamista puutarha-alalta, erityisesti puutarhatuotannosta sekä yrittäjyydestä. Opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista on tarkemmin luettavissa asetuksessa 986/1998 sekä asetusmuutoksissa 1150/2017 ja 431/2018. Virkaan valitun on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote. Lisäksi viran hoitamisessa edellytetään itsenäistä ongelmanratkaisukykyä, innovatiivisuutta sekä hyviä tiimityö- ja vuorovaikutustaitoja. Arvostamme kehittävää otetta, kokemusta ammatillisesta koulutuksesta tai nuorten ja aikuisten ohjauksesta sekä osaamisperusteisesta arvioinnista. Eduksi katsomme hortonomi AMK:n tutkinnon sekä kokemuksen yrittäjyyskasvatuksesta tai työelämälähtöisistä oppimisympäristöistä. Lisäksi arvostamme kattavia työelämäverkostoja puutarha-alalta. Tarjoamme sinulle asiantuntevan työyhteisön sekä viihtyisän työympäristön vakavaraisessa ja kehittyvässä organisaatiossa. Saat kattavan perehdytyksen tehtäviisi. Työntekijöidemme hyvinvointia vahvistamme työterveyshuollon palveluilla sekä vireällä työhyvinvointitoiminnalla, johon kuuluu mm. ePassin liikunta- ja kulttuuripalveluita. Kiinnostuitko? Ole rohkeasti yhteydessä ja kysy lisätietoja tehtävästä. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Keuda suosii anonyymiä rekrytointia. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ja niiden vastauksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa näistä taustatiedoissa kysytäänkin, eivät tiedot näy rekrytoivalle esihenkilölle anonyymissä hakijaraportissa. Käytämme rekrytoinnissa mahdollisesti videohaastattelua viikolla 11. Videohaastatteluista jatkoon päässeet haastatellaan maanantaina 16.3.2026 klo12-16 Keuda Saaren kartanolla. Tervetuloa Keudaan kehittämään ja kehittymään!