Haemme hoiva-avustajaa ikääntyneiden ympärivuorokautiseen palveluasumiseen Karhuvuorikotiin. Karhuvuorikoti sijaitsee Länsi-Kotkassa, osoitteessa Hiidenrinne 3, 48350 Kotka. Asiakaspaikkoja on 49. Tarjoamme ikääntyville asukkaille ympärivuorokautista asumispalvelua. Ryhmäkoteja on kolme ja hoiva-avustaja työskentelee yhdessä ryhmäkodissa muun tiimin kanssa. Karhuvuorikodissa on myös vammaisten asumispalvelua. Asiakkaamme ovat pääsääntöisesti ikääntyneitä, jotka tarvitsevat eriasteista ohjausta, avustamista, hoivaa ja hoitoa päivittäisissä toimissaan. Tavoitteenamme on asukkaiden voimavaroihin perustuva osallistava kokonaisvaltainen hoitotyö elämän loppuun asti. Sovit tiimiimme, kun sinulla on aito kiinnostus ikääntyvien asiakkaidemme hyvinvoinnin edistämisestä, osaat toimia asiakaslähtöisesti, joustavasti ja omaat hyvät vuorovaikutus- ja tiimityöskentelytaidot. Työyhteisömme vahvuuksia ovat ikääntyneiden hoidon osaaminen, huumori ja tiimityöskentely. Olemme joustavia ja autamme toisiamme. Hoiva-avustajana työskentelet arjessa tiiviissä yhteistyössä muun henkilökunnan kanssa tekemällä avustavia tehtäviä ja arvokasta perushoitotyötä osaamisen ja koulutuksen antamien valmiuksien puitteissa. Hoiva-avustajan tyypillisiä työtehtäviä ovat mm. avustaminen ruokailuissa ja hygienian hoidossa, asukkaita osallistava viriketoiminta, asukkaiden kanssa ulkoilu, tarvittaessa pyykkihuolto sekä keittiötyöt ja puhtaanapito. Työ on pääsääntöisesti kaksivuorotyötä. Hoiva-avustaja ei työskentele koskaan yksin työvuorossa. Kelpoisuusvaatimuksena hoiva-avustajan tehtävään on hoiva-avustajan koulutus tai kaksi lähihoitajan tutkinnon osaa. Meillä on kattava koulutuskalenteri, jolla voimme tukea urapolkuasi. Meille on tärkeää edistää työn ja vapaa-ajan tasapainoa, hyvinvointisi tueksi tarjoamme sinulle Epassi-edun. Haluamme tehdä työnhakuprosessista sinulle mahdollisimman sujuvan. Kaikki työnhakua ja työskentelyä koskevat käytännön tiedot löydät keskitetysti täältä: https://kymenhva.fi/urapolulla-kymenlaakson-hyvinvointialueella/tervetuloa-toihin-kymenlaakson-hyvinvointialueelle/ Tämä rekrytointi toteutetaan anonyyminä, joten ethän ilmoita hakemustekstissäsi tunnistettavia tietoja, kuten ikää, sukupuolta, nimeä tai muita henkilökohtaisia tietoja. Järjestelmä lukitsee automaattisesti myös CV:n tiedot. Anonyymisyys päättyy, kun päätös haastatteluun kutsuttavista on tehty ja tarvitsemme hakijoiden yhteystiedot yhteydenottoa varten. Olemme kiinnostuneita hakemuksestasi ja tutustumme siihen mahdollisuuksien mukaan jo hakuaikana. Rekrytoinnin etenemisestä, aikatauluista ja valinnoista viestimme pääosin sähköpostilla. Järjestelmästä lähetetyt viestit saattavat ohjautua roskapostikansioon. Me omien polkujemme kulkijat teemme yhdessä Kymenlaakson - tervetuloa joukkoomme!