Healthcare assistant

Kesä2026-kesäsijaiseksi Treilin hoivakoteihin Tampereelle

Treili Oy
Finland, 33270 TAMPERE
Full-time
Seasonal

Sopimusvuorisäätiön omistama Treili Oy on suomalainen, yhteiskunnallinen yritys, joka toimii Pirkanmaalla ja Meri-Lapin alueella. Juuremme juontavat jo vuoteen 1970 josta lähtien meidät on tunnettu kantaaottavana muutoksen mahdollistajana ja totuttujen tapojen tuulettajana, esimerkiksi muistisairaiden hoidossa olemme toimineet edelläkävijänä kodikkaiden palvelujen perustamisessa. Liikevoittomme käytetään asiakkaidemme ja henkilöstömme hyvinvointiin sekä palveluidemme kehittämiseen. Ennen vuotta 2018 meidät tunnettiin nimellä Sopimusvuori Oy. Kesä on vain pienen henkäyksen päässä. Haemme kesäsijaisia Tampereelle hoivakoteihimme kesäksi 2026 Voit olla jo kokenut sosiaali- ja/tai terveydenhuollon ammattilainen tai alan opiskelija, haluamme sinut joukkoomme! Toivomme sinulla olevan kokemusta tai kiinnostusta ikäihmisten toimialasta tai hoivakodissa työskentelystä. Voit ottaa yhteyttä myös mikäli olet kiinnostunut pitkäaikaisista sijaisuuksista. Kesäsijaisuudet ajoittuvat touko-syyskuun välille ja ovat 2-3-vuorotyötä. Kesäsijaisuuksiin haemme ensisijaisesti lähihoitajia ja lähihoitaja- tai sairaanhoitajaopiskelijoita riittävillä opintopisteillä. Ohjaajan / lähihoitajan sijaisena voit toimia, kun olet suorittanut lähihoitajan / sairaanhoitajan / opinnoistasi riittävästi ja sinulla on kokemusta esim. harjoitteluiden kautta ikäihmisten asumisyksiköistä. Sinulla on suoritettuna hyväksytysti lääkehoidon perusteet, jotta voit suorittaa LOVen mahdollisimman pian kesäsijaisuuden alettua. Sitoutuessasi yli 2 kk työsuhteeseen tarjoamme sen sinulle. LOVen suorittaminen mahdollisimman pian kesätyön alettua on vaatimuksena työsuhteelle. Edellytämme myös voimassa olevaa EA-koulutusta ja hygieniapassia sekä tartuntatautilain 48§ mukaista rokotesuojaa ja 55 §:n mukaista selvitystä hengitysteiden tuberkuloosista työtehtävää varten. Asukkaidemme turvallisen hoidon takaamiseksi edellytämme hakijoilta sujuvaa suomen kielen suullista ja kirjallista taitoa B2.1. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain mukainen rikosrekisteriote (laki sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta 741/2023, 28 §) sekä henkilöllisyystodistus. Tarjoamme sinulle: -Täyden palkan, emme vähennä epäpätevyysvähennystä opiskelijoilta. -Mahdollisuuden päästä tekemään merkityksellistä työtä, jossa sinulla on aikaa kohdata asiakkaat aidosti, olla läsnä ja olla mahdollistamassa asiakkaidemme mahdollisuutta elää omannäköistä elämää Treilin hoivakodeissa Kaarilassa. -Osaavan työyhteisön ja esihenkilön tuen. -Keikkatöitä aktiivisille ja motivoituneille työntekijöille opintojen ohessa ympäri vuoden. -Treilillä työskentely antaa sinulle erinomaisen mahdollisuuden tutustua ja työskennellä vanhustyössä sosiaalialan maineikkaalla toimijalla. -Sitoutuessasi yli 2 kk työsuhteeseen tarjoamme sinulle LOVe lääkehoidon osaamisen peruskurssin, jos sitä ei ole suoritettu. -Ilmaiset kahvit / teet / kaakaot / mehut työvuorosi ajan. Odotamme sinulta: -Asiakaslähtöisyyttä ja kykyä kohdata jokainen asukas arvostaen, inhimillisesti ja yksilöllisesti. Joustavaa ja rentoa asennetta ja intoa työn kehittämiseen. -Yhteen hiileen puhaltamista ja tiimityöskentelytaitoja – jokainen Treililäinen on rakentamassa yhteisön hyvää ilmapiiriä. -Hyviä vuorovaikutustaitoja ja kykyä toimia aktiivisesti osana tiimiä kantaen vastuun omista työtehtävistä itseohjautuvasti. Palkkaus: Yksityinen sosiaalipalvelualan TES G20C. Lähihoitajan sijaisella G20C palkkaluokassa alle 5v. kokemuksella ilman vuorokohtaisia lisiä pohjapalkka on 2415,76 / kk. Työvuorot suunnitellaan kuudeksi viikoksi kerrallaan. Työaika: 2-3-vuorotyö, mainitse hakemuksessa haetko kaksi- vai kolmivuorotyötä ja mikä olisi sinulle sopivin ajankohta työskennellä. Huomioithan että ensisijaisesti etsimme sijaisia jotka työskentelevät 3-vuorotyössä. Laitathan hakemuksesi pikaisesti, viimeistään 28.2.2026. Kutsumme ehdokkaita yhteistyökeskusteluihin jo hakuaikana ja paikat täytetään heti sopivien henkilöiden löydyttyä. Yhteistyökeskustelut pidetään kasvotusten hoivakodeissamme Tampereen Kaarilassa tai Teams- yhteyden välityksellä. Lisätietoa Treilin hoivakodeista sekä kotiemme esittelyt kuvineen löydät nettisivuiltamme. Kaikki hoivakotimme sijaitsevat Tampereen Kaarilassa hyvien julkisten kulkuyhteyksien varrella ja kaikkien kotiemme pihoissa on ilmaista parkkitilaa autoille. Kotiemme arkeen ja juhlaan pääset mukaan jo nyt seuraamalla meitä Facebookissa tai Instagramissa. Lisätietoja tehtävistä ikäihmisten palveluissa saat rekrytointi- ja markkinointipäällikkö Juha Laaksolta arkisin klo 13-14 puh. 050 476 3762 tai Hakeminen tapahtuu Treilin nettisivuilla olevan lomakkeen kautta. Valitsethan lomakkeen alusta oikean toimialan Ikäihmisten palvelut Yhteisöllinen, osallistava hoiva ja yhdessä tekeminen sekä omannäköisen elämän eläminen kuuluu arkeen ja juhlaamme, olemmehan kotona. Leivotaan yhdessä, hoidetaan puutarhaa, viikataan pyykkiä, katsellaan televisiota, nauretaan, lauletaan ja askarrellaan ja joskus surraankin yhdessä tai ihan vain ollaan kuten kotona kuuluukin. Välillä retkeillään lähistön luonnossa, grillataan isoilla pihoillamme makkaraa tai lättyjä, tai vaikkapa vuokrataan katujuna jolla huristellaan pitkin Pyynikkiä ja Pispalaa ja juodaan kakkukahvit päälle. Sinä olet paikalla vain työvuoron kerrallaan kun taas asukkaamme ovat meillä aina, loppuelämänsä, joka on hyvä muistaa kaikessa toiminnassa meillä – me olemme koti, emme laitos. Jos asukastamme nukuttaa aamulla pitkään, silloin nukutaan, eihän tässä olla töihin enää kukonlaulun aikaan lähdössä. Jos telkkarista tulee hyvää ohjelmaa sitä katsotaan keskiyöhön jos halutaan ja jos yöllä on levoton olo, hoitaja ottaa kainaloon ja rauhoittaa, sitähän varten siellä kodissa hoitajia juuri on, turvana ja apuna kun sitä tarvitaan.

Translated
Job offer details
Work schedule: Full-time
Number of posts: 20
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Location city: 33270 TAMPERE
Location region: Pirkanmaa
Country: Finland
Company
Employer name: Treili Oy
Company address: Vaakonkatu 20
City: 33270 TAMPERE
Country: Finland