Kuopion perusopetuksessa on haettavana perusopetuksen päätoimisen tuntiopettajan määräaikainen virkasuhteinen tehtävä 7.1.2026 alkaen. Tehtävän sijoituskoulu on Neulamäen koulu. Tehtäväkuvaus: Tuntiopettajan tehtävät MA ja FY opetus vuosiluokilla 7 - 9. (Tähän koulu voi lisätä omia tarpeita) Kelpoisuusvaatimukset: Asetus opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista 986/1998, aineenopettajan kelpoisuus. Arvostamme aiempaa kokemusta opettajan työssä sekä kehittämis- ja kehittymishalukkuutta ja edellytämme monimuotoisten opetus- ja arviointimenetelmien osaamista. Työyhteisössämme toimiminen edellyttää tiimiosaamista. Lisäksi arvostamme taitoa työskennellä moniammatillisissa yhteistyötehtävissä työyhteisössä sovittujen ohjeiden ja toimintamallien mukaisesti. Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään ja käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi, henkilökunnan hyvinvointikortti, työterveyshuolto. Palkkaus: OVTES:n mukaan. Opetustuntien määrä on vähintään 16 vvt. Tehtävän täyttämisessä noudatetaan tarvittaessa kahden (2) kuukauden koeaikaa. Haastatteluja toteutetaan hakuaikana. Tehtävään valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista esitettävä tarvittaessa nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) mukainen rikostaustaote ja hyväksyttävä lääkärintodistus.