Kuopion kaupungin sivistystoimialalla on haettavana perusopetuksen rehtorin virka 1.8.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan. Haku virkaan päättyy 25.3.2026 klo 12. Haemme Von Wrightin koululle rehtoria, jolla on kokonaisnäkemystä ja kokemusta peruskoulun johtamisesta. Odotamme rehtorin olevan innostunut, innostava ja kannustava pedagoginen johtaja. Rehtori tarvitsee työssään hyvät yhteistyö- ja vuorovaikutustaidot sekä halun kehittää koulua ja perusopetusta yhteistoiminnallisesti henkilöstön, oppilaiden ja muiden toimijoiden kanssa. Rehtorin työssä menestymisessä tarvitaan myös vahvaa henkilöstö- ja talousjohtamisen osaamista. Rehtorin tehtäviin kuuluu myös Pihkainmäen koulun johtaminen. Rehtorin viran kelpoisuusehdot määräytyvät opetustoimen kelpoisuusvaatimuksista 14.12.1998/986 annetun asetuksen mukaisesti. Lisäksi edellytämme kokemusta perusopetuksen rehtorin tai koulun johtajan tehtävistä. Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen tehtävään ja käytössäsi on jaksamista ja hyvinvointiasi tukevia etuja esim.: ePassi, henkilökunnan hyvinvointikortti, työterveyshuolto. Työaika: 36,25 h/vko. Palkkaus: OVTES:n I kalleusluokan mukaan Lisäksi maksetaan rehtorin TVA-lisä ja tuloksellisuuslisä 0,94 %. Viran täytössä noudatetaan tarvittaessa kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Virkaan valitun on toimitettava 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista hyväksyttävä lääkärintodistus ja esitettävä rikostaustaote. Rekrytoinnissa voidaan käyttää henkilöarviointia. Lähihaastattelut pidetään 10.4.2026 Kuopion kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, ja siksi mm. tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan motivaatioon tehtävää kohtaan, ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Täytä hakulomake aivan normaalisti. Anonymisoidut tiedot eivät näy hakemusten käsittelijöille haun aikana. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita. Esihenkilö valitsee haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella eikä siinä ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä. Kun hakijat on kutsuttu haastatteluun, anonymiteetti päättyy ja rekrytoiva esihenkilö voi tutustua tarkemmin haastatteluun kutsuttujen hakijoiden tietoihin.