Tule kanssamme kasvattamaan huomista! Me Metsähallituksessa käytämme, hoidamme ja suojelemme valtion maa- ja vesialueita kestävästi. Me luomme mahdollisuuksia vastuulliselle liiketoiminnalle, tuotamme kestävästi hoidetuista metsistä uusiutuvaa raaka-ainetta sekä tarjoamme mahdollisuuksia nauttia luonnosta retkeillen ja eräillen. Miljoonat ihmiset saavat työstämme iloa, terveyttä ja hyvinvointia. Meidän tehtävämme on merkityksellinen ja vastuullinen, ja sen eteen työskentelemme joka päivä arvojemme mukaisesti. Metsähallituksessa arvostamme monimuotoisuutta ja edistämme yhdenvertaisuutta työyhteisössämme sekä kannustamme monenlaisista taustoista tulevia hakemaan meille töihin. Meitä on lähes tuhat ympäri Suomen, liity osaksi monimuotoista joukkoamme! Haemme nyt joukkoomme kirjaamotyöntekijää määräaikaiseen työsuhteeseen Lakiasiat ja vaatimuksenmukaisuus -yksikköön Helsinkiin. Toivomme, että voisit aloittaa viimeistään 1.2.2026. Määräaikaisuus päättyy 31.12.2026. Kirjaamotyöntekijänä toimit osana kokenutta asianhallintatiimiä, joka huolehtii Metsähallituksen laadukkaasta tiedosta. Me mahdollistamme muistamisen ja todistusvoimaisen tiedon hallinnan koko sen elinkaaren ajan. Tulet tekemään tiivisti yhteistyötä niin Metsähallituksen sisäisten kuin ulkoistenkin toimijoiden kanssa. Kirjaamotyöntekijänä tehtäväkenttääsi kuuluu kirjaamon päivittäistöitä: postinkäsittelyä, skannausta, kirjaamista ja aineistojen jakelua. Lisäksi opastat asianhallintajärjestelmän käyttäjiä, haet tietoa palvelupyyntöjen mukaan sekä pidät ajan tasalla asiakirjojen käyttöoikeuksia. Tehtäväsi pääpaino on digitaalisessa asianhallinnassa, mutta osallistut myös Metsähallituksen analogisen arkiston järjestämis- ja digitointiprojektiin, jonka tavoitteena on Metsähallituksen arvokkaan tieto-omaisuuden säilyttäminen tuleville sukupolville. Toivomme sinulta: - Ratkaisukeskeistä ja proaktiivista työskentelyotetta sekä itsenäisesti että ryhmässä työskennellessä - Oppimisintoa ja reipasta työotetta - Hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja - Työkokemusta vastaavantyyppisistä tehtävistä - Soveltuvaa koulutusta. Voit olla myös opintojesi loppusuoralla - Kokemus ja koulutus tiedonhallinnan tai asiakirjahallinnon alalta on etu - Ajantasaista tietojärjestelmäosaamista - Erinomaista suomen kielen taitoa, hyvää englannin kielen taitoa ja tyydyttävää ruotsin kielen taitoa Tarjoamme sinulle vastuullisen toimintaympäristön yhteiskunnallisesti merkityksellisessä organisaatiossa, jossa turvaamme luonnon monimuotoisuutta tuleville sukupolville, mahdollisuuden haastaa osaamistasi ja uudistaa käytäntöjä sekä kehityshakuisen ja ammattitaitoisen työyhteisön. Metsähallituksessa pääset osaksi monimuotoista eri alojen asiantuntijajoukkoa. Työskentelemme monipaikkaisesti ympäri Suomen samat yhteiset arvot jakaen. Arvomme ovat: - Ilo - Kestävyys - Yhteistyö - Tuloksellisuus Tuemme työntekijöiden hyvinvointia tarjoamalla hyvinvointi-, kulttuuri- sekä lounasedun. Palkkaus määräytyy Metsähallituksessa noudatettavan palkkausjärjestelmän mukaisesti tehtävän vaativuuden ja henkilökohtaisen työsuorituksen perusteella. Käytämme tässä haussa anonyymin rekrytoinnin menetelmää, jossa hakijan nimi, yhteystiedot sekä muut henkilöön piilossa haastatteluun saakka. Teemme alkuvaiheen karsinnan vain hakulomakkeella antamiesi tietojen perusteella. Kerrothan hakulomakkeella siis tehtävän kannalta olennaisesta osaamisestasi ja kokemuksestasi. Täytäthän sähköisen hakemuksen mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään 28.12.2025 osoitteessa [www.metsa.fi/avoimet-tyopaikat](//www.metsa.fi/avoimet-tyopaikat). Pyydämme liittämään mukaan myös CV:si. Annamme mielellämme lisätietoja tehtävästä. Kysymyksiisi vastaa Anna-Leena Ruuth ennen 22.12 kello: 10-14 välillä numerosta 0400949522