E-learning architect

Opinto-ohjaaja

Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Finland
Full-time
Direct hire

Haemme opinto-ohjaajaa vakinaiseen virkasuhteeseen. Opinto-ohjaajan työssä osallistut opiskelijoiden ura- ja opinto-ohjaukseen sekä opiskelijan henkilökohtaisen opiskelusuunnitelman toteutumiseen yhdessä vastuuopettajan kanssa. Lisäksi teet sidosryhmätyötä huoltajien, muiden oppilaitosten, työllisyysalueiden, kuntien, työelämän ja opiskeluhuollon kanssa. Opinto-ohjaajan tehtävässä korostuu ohjaus henkilökohtaistettuihin opintopolkuihin hakuvaiheessa, opintojen aikana. Merkittävä osa työstä on työllistymisen ja jatko-opintoihin hakeutumisen tukeminen. Yhteistyö opettajien kanssa on päivittäisen työn keskiössä. Työhön liittyy myös jonkin verran hallinnollista ja kehittämistyötä. Edellytämme opinto-ohjaajan pätevyyttä. Opinto-ohjaajan kelpoisuusvaatimukset ovat 986/1998 ja asetusmuutos 1150/2017 mukaiset. Tehtävän hoitaminen edellyttää mahdollisuutta liikkua Keudan eri toimipisteiden välillä ja verkostoissa. Tehtävään valitun on esitettävä lain 504/2002 mukainen rikostaustaote ennen virkasuhteen vahvistamista. Arvostamme välittävää ja vastuullista työotetta, kielitietoisia vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, monipuolisia ja opiskelijalähtöisiä ohjaustaitoja sekä aitoa kiinnostusta ohjata nuoria sekä aikuisia. Etäohjauksen menetelmien hallinta ja kiinnostus uusiin teknologisiin innovaatioihin katsotaan eduksi. Tarjoamme sinulle asiantuntevan työyhteisön sekä viihtyisän työympäristön vakavaraisessa ja kehittyvässä organisaatiossa. Saat kattavan perehdytyksen tehtäviisi. Työntekijöidemme hyvinvointia vahvistamme työterveyshuollon palveluilla sekä vireällä työhyvinvointitoiminnalla, johon kuuluu mm. ePassin liikunta- ja kulttuuripalveluita. Kiinnostuitko? Lähetä hakemuksesi jo tänään! Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Keuda käyttää anonyymiä rekrytointia. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ja niiden vastauksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa näistä taustatiedoissa kysytäänkin, eivät tiedot näy rekrytoivalle esihenkilölle anonyymissä hakijaraportissa. Hakuajan päätyttyä hakemukset käydään anonyymisti läpi, jonka jälkeen edellytykset täyttävät hakijat saavat videohaastattelukutsun viikolla 2. Videohaastatteluista soveltuvimmat hakijat kutsutaan live haastatteluun viikolla 4 Keudan Järvenpään toimipisteeseen. Tervetuloa Keudaan kehittämään ja kehittymään!

Translated
Job offer details
Work schedule: Full-time
Number of posts: 1
Job offer language: Finnish (fi)
Workplace
Country: Finland
Company
Employer name: Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä
Country: Finland