Liperin vapaa-aikapalveluissa on haettavana määräaikainen ja osa-aikainen (80%) uinninvalvoja-uimaopettajan tehtävän sijaisuus tammikuun 2026 loppupuolelta 30.6.2026 asti. Tehtävän mahdollinen jatko selviää kevään 2026 aikana. Vapaa-aikapalvelut ovat keskeinen osa kunnan hyvinvointipalveluiden kokonaisuutta. Liperin kunnan vapaa-aikapalveluihin kuuluvat liikunta-, nuoriso- ja kulttuuripalvelut. Uimavalvoja-uimaopettajalta odotetaan kokemusta ja/tai halua työskennellä uinninvalvonnan ja uimaopetuksen tehtävissä. Arvostamme oma-aloitteisuutta, kykyä itsenäiseen työskentelyyn, hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja, joustavuutta, monipuolista ammattitaitoa ja kykyä tarvittaessa tarttua tehtävään kuin tehtävään. Uimavalvoja-uimaopettajan työtehtäviin kuuluu Liprakan uimahallin uinninvalvonnan, uinninopetuksen sekä toisinaan vesijumpan ohjauksen ja viestinnän tehtävien lisäksi uimahallin vastaavana työskentely; esimerkiksi työvuorosuunnittelu, sijaisten hankkiminen, tilastointi, laskutukset ja muiden juoksevien asioiden hoitaminen. Uimavalvoja-uimaopettajan kelpoisuusvaatimuksena on uimaopettajan pätevyys, voimassa oleva EA1 pätevyys sekä uimahalli Liprakassa hyväksytysti suoritettu uinninvalvojan testiuinti. Uinninvavalvojan päteyys ja/tai ammatillinen liikunta- tai ohjausalan koulutus voidaan katsoa eduksi. Työ sisältää ilta - ja viikonlopputyötä jonka vuoksi oman auton käyttö tulee olla mahdollista. Tehtävässä noudatetaan KVTES:ta sekä 2 kuukauden koeaikaa. Haastattelut pyritään järjestäämään viikolla 2. Tehtävään valitun on toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote 30 päivän sisällä valintapäätöksen saamisesta. Maksamme henkilöstöllemme työkokemuksen perusteella työkokemuslisää, joka työkokemuksen määrästä riippuen voi olla 3 % tai 8 %. Palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti. Tarjoamme henkilöstöllemme henkilöstöetuina - Epassin saldoa liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointipalveluihin - työsuhdepyöräetu kiinteällä verotusarvomallilla - lainattavia ja vuokrattavia vapaa-ajan välineitä - useat yritykset tarjoavat henkilöstölle erilaisia etuja Toivomme hakemuksia ensisijaisesti sähköisen Kuntarekry-järjestelmän kautta.