Healthcare assistant

Lähihoitaja (10), Intiön palvelukeskus, ryhmäkoti Kajo

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Finland
Full-time
Direct hire

Intiön palvelukeskukseen avautuva ryhmäkoti Kajo tarjoaa kodin vammaiselle aikuiselle. Asukkaat osallistuvat aktiivisina toimijoina omien voimavarojensa mukaisesti oman arkensa suunnitteluun. Kajon tilat on suunniteltu esteettömiksi ja asiakkaiden tarpeet huomioiden. Käytössä on modernit apuvälineet, jotka tukevat sekä asukkaiden että henkilöstön arkea. Meillä lähihoitaja pääsee työskentelemään merkityksellisessä tehtävässä ja vaikuttamaan uuden yksikön toimintakulttuuriin alusta lähtien. Työ Kajossa on monipuolista ja pääset loistamaan omalla osaamisellasi luoden asiakkaille viihtyisää ja omannäköistä arkea. Päivittäisiin tehtäviin kuuluu asiakkaiden kokonaisvaltainen hoito, ohjaus ja tukeminen arjessa. Hoidollisen työn lisäksi tärkeä osa päivää on yhdessäolo - jutteluhetket, ulkoilu, viriketoiminta ja pienet, mutta merkitykselliset kohtaamiset. Arkea tehdään yhdessä asiakkaiden ja työkavereiden kanssa. Työ on kolmivuorotyötä. Tehtävä edellyttää hygieniapassia tai sen suorittamista. Aikaisempi kokemus vammaistyöstä katsotaan eduksi, mutta tärkeintä on kiinnostus alaa kohtaan sekä aito halu tehdä asiakaslähtöistä työtä. Tarjoamme sinulle hyvän perehdytyksen, kollegiaalisen tuen ja mahdollisuuden olla mukana luomassa täysin uutta yksikköä - tilaisuutta, joka ei tule usein vastaan. Jos haluat olla mukana rakentamassa turvallista, toimivaa ja inhimillistä arkea, hae meille töihin. Kelpoisuusvaatimuksena on sosiaali- ja terveysalan ammatillinen perustutkinto tai alan aikaisempi kouluasteen tutkinto sekä sosiaalihuollon ammattihenkilöistä annetun lain (817/2015 3§) mukainen nimikesuojatun ammattihenkilön pätevyys. Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään (Terhikki ja/tai/Suosikki) rekisteriin. Lisäksi edellytämme voimassa olevaa lääkehoidon osaamista tai sen suorittamista kolmen (3) kuukauden kuluessa työsuhteen alkamisesta. Toimeen valitun on esitettävä nähtäväksi sosiaali- ja terveydenhuollon valvonnasta annetun lain (741/2023) ja rikosrekisterilain 6 §:n 4 momentissa tarkoitettu ote rikosrekisteristä (laki iäkkäiden sosiaali- ja terveyspalveluista 980/2012 ja vammaispalvelulaki 675/2023). Noudatamme työsuhteissa enintään 6kk koeaikaa. Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Translated