Varhaiskasvatuksen opettajana vastaat lapsiryhmäsi toiminnan suunnittelusta, toteuttamisesta ja arvioinnista yhdessä tiimisi kanssa sekä lasten yksilöllisen oppimisen tukemisesta yhteistyössä varhaiskasvatuksen erityisopettajan kanssa. Ryhmässä on selkeä päivästruktuuri, pienryhmätoimintaa sekä käytössä tarpeen mukaan lapsille myös kuvia ja tukiviittomia. Tärkeää meille on aito ja kunnioittava kohtaaminen sekä lasten että huoltajien kanssa. Työaikasi on klo 6:30-17:15 välisenä aikana ja sinulle on viikoittain varattu aikaa toiminnan suunnitteluun, arviointiin ja kehittämiseen. Koulutuksiin pääset säännöllisesti työajalla ja myös työyhteisö kokoontuu kehittämään päiväkotimme toimintakulttuuria ja pedagogiikkaa yhdessä. Varajohtajana toimit yhteistyössä päiväkodin johtajan kanssa. Työskentely toteutuu pääsääntöisesti vuoroviikoin toimistossa/ryhmässä ja työaikasi on useimmiten klo 7:30-15:30 välisenä aikana. Työnkuvaasi kuuluu mm. pedagoginen johtaminen, päivittäisjohtamisen työtehtävät (sijaishankinnat), työvuorosuunnittelu, tilausten tekeminen ja vastaanottaminen sekä päiväkodin johtajan sijaistaminen. Kelpoisuusvaatimus määräytyy varhaiskasvatuslain (540/2018) § 26 / § 27 mukaan. Tehtävään valittavan tulee toimittaa rikosrekisterilain 6 § 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote (laki lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä 504/2002) työnantajalle. Kokemus varajohtajana toimimisesta: - Tietotekniset taidot (eVaka, AROMI, SAP HR, S/4 Hana, WPro, Dotku, Titania, Tempore) Englannin kielen osaaminen Työsuhde-etuina Turun kaupunki tarjoaa mm.: - monipuolisia koulutuksia - Fölin työmatkakortin edullisempiin bussimatkoihin - Tyky-rannekkeen Turun kaupungin liikunta- ja kulttuuripalveluihin Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Turun kaupunki suosii anonyymiä rekrytointia. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että rekrytointiprosessin ensimmäisessä vaiheessa työhakemuksen avoimiin kysymyksiin ei tule sisällyttää tietoja esim. iästä, äidinkielestä tai sukupuolesta. Vaikka osaa tiedoista taustatiedoissa kysytään, nämä tiedot eivät näy rekrytoivalle lähijohtajalle anonyymissä hakijaraportissa. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen.