Speech and language therapist

Puheterapeutti, sijaisuus, kuntoutuksen aluepalvelut, Ylivieska

Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue
Finland
Full-time
Temporary

Meillä on tarjota sinulle sisällöllisesti monipuolinen työ ja mukavat kollegat. Yksikköömme kuuluu puheterapeutteja, toimintaterapeutteja, fysioterapeutteja ja kuntohoitajia sekä kuntoutussihteeri. Toimipisteet ovat neljällä paikkakunnalla. Haettavana olevan sijaisuuden pääasiallinen työskentelypaikka on Ylivieska. Alueellamme on yhteensä viisi puheterapeuttia, joista kaksi työskentelee tulevassa toimipisteessäsi Ylivieskassa. Puheterapeuteilla on asiakkaita kaikista ikäryhmistä. Työn painopiste on tällä hetkellä alle kouluikäisten lasten arviointi- ja ohjaustyössä ja tämän lisäksi mahdollisia konsultaatioita terveyskeskuksen osastoilta. Tarjoamme käyttöösi ajanmukaiset työvälineet ja sujuvan kollegiaalisen tuen. Työskentelyssämme on tavoitteena yhä vahvempi moniammatillinen työskentely. Lähiyhteisön lisäksi Pohteella toimii koko hyvinvointialueen yhteinen puheterapeuttien verkosto, joka kokoontuu säännöllisesti. Odotamme sinulta myönteistä asennetta sekä kykyä niin itsenäiseen työskentelyyn kuin yhdessä tekemiseenkin. Kelpoisuusvaatimuksena on terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun lain (559/1994) mukainen laillistus. Sijaisuus täytetään sopivan henkilön löydyttyä. Sijaisuus on haettavana vähintään viiden ilmoituksen julkaisua seuraavan kalenteripäivän ajan. Haastatteluun kutsuttavalta tarkistamme alkuperäiset tutkinto- ja työtodistukset. Työnhakijan tulee olla rekisteröityneenä Valviran ylläpitämään (Terhikki ja/tai Suosikki) rekisteriin. Noudatamme työsuhteissa enintään 6 kk koeaikaa. Koeaika voi olla enintään puolet palvelussuhteen kestoajasta alle 12 kk kestävissä määräaikaisissa palvelussuhteissa. Henkilöstön rokotussuojan osalta noudatamme työn ja tartuntatautilain edellyttämää rokotussuojaa.

Translated