Youth worker

Nuoriso-ohjaaja, jalkautuva nuorisotyö

Helsingin kaupunki
Finland
Full-time
Direct hire

Etsimme Eteläiseen nuorisotyöyksikköön jalkautuvaa nuoriso-ohjaajaa vakituiseen työsuhteeseen 3.11.2025 alkaen. Jalkautuvana nuoriso-ohjaajana työskentelet julkisessa ja puolijulkisessa tilassa mm. kauppakeskuksissa, lähiöissä, puistoissa, kadulla, tapahtumissa ja julkisessa liikenteessä Helsingissä, mutta myös koko pääkaupunkisalueella. Kohderyhmänä ovat alle 29-vuotiaat nuoret. Tehtävänäsi on kohdata, vuorovaikuttaa ja olla läsnä turvallisena aikuisena, siellä missä nuoretkin ovat. Tarjoat tukea nuorille heidän erilaisissa elämäntilanteissaan ja työskentelet nuorten kanssa yksilöllisesti, pienryhmissä ja verkostoissa. Lisäksi tarpeen vaatiessa palveluohjaat nuoria heidän tarvitsemiensa palveluiden piiriin. Teet nuorisotyötä sekä fyysisissä että digitaalisissa toimintaympäristöissä ja hyödynnät tietoperustaisuutta sekä tuotat ja jaat tietoa alueen nuorista. Tehtävääsi kuuluu myös moniammatillinen verkostoyhteistyö sekä ilmiötiedon tuottaminen. Tehtävässäsi: - kohtaat nuoria ja vuorovaikutat heidän kanssaan - ohjaat nuoria yksilötyössä ja pienryhmissä - raportoit havainnoistasi ja työstäsi - teet töitä monenlaisten moniammatillisien verkostojen kanssa - tuotat ja käytät tietoa nuorista ja heidän tarpeistaan. Etsimme tähän mielenkiintoiseen ja tavoitteelliseen tehtävään nuoriso-ohjaajaa, jolla on intohimoa vaikuttaa nuorten hyvinvointiin ja halua tehdä laadukasta nuorisotyötä. Tehtävän kelpoisuusehtona on soveltuva ammattikorkeakoulututkinto, esimerkiksi yhteisöpedagogi (AMK). Tehtävässä onnistuminen edellyttää kykyä tunnistaa nuorten tilanteita ja tarpeita sekä etsiä yhdessä nuoren ja hänen verkostojensa kanssa ratkaisuja erilaisiin tilanteisiin. Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutus- ja empatiataitoja sekä valmiutta kehittää ja kehittyä työssä. Nuoriso-ohjaajana edistät yhdenvertaisuutta ja ihmisoikeuksien toteutumista. Jalkautuvassa nuorisotyössä sinun tulee olla avoin ja rohkea uusille kohtaamisille. Paineensietokyky, ennakoimattomuuden ja nopeiden tilanteiden sietokyky ja säänkestävyys ovat työssäsi tärkeitä. Eduksesi luemme kokemuksen nuorisotyöstä. Työ on pääsääntöisesti ilta- ja viikonlopputyötä. Haastattelut pidetään viikolla 43. Tarjoamme sinulle monipuolisen työn viihtyisässä ympäristössä ja mukavassa porukassa. Työlläsi on yhteiskunnallista merkitystä ja palkitsemme mielellämme hyvistä työsuorituksista. Helsingin kaupungin työntekijänä saat käyttöösi Suomen suurimman työnantajan henkilöstöedut, kuten jopa 550 euron Epassi Flex -edun käytettäväksi työmatkoihin sekä kulttuuri-, liikunta- ja hyvinvointipalveluihin. Tehtävän hoitaminen edellyttää, että valituksi tuleen henkilön tulee toimittaa ennen työsuhteen vastaanottamista työnantajalle nähtäväksi rikosrekisterilain 6§:n 2. momentin mukaisesti rikosrekisteriote ja lisäksi huumausainetestiä koskeva todistus. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden edistämiseksi Helsingin kaupunki kannustaa anonyymiin rekrytointiin, ja tämä rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Täytä työnhakulomake normaalisti. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita. Esihenkilö valitsee haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella eikä siinä ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä. Lähetä hakemuksesi rekrytointijärjestelmämme kautta.

Translated