Resurssilastenhoitaja Karhuryhmän päiväkoteihin Karhuryhmän päiväkodeissa toteutamme laadukasta ja lapsilähtöistä varhaiskasvatusta, jossa korostuvat kestävä elämäntapa, luontopedagogiikka ja liikunnallisuus. Etsimme resurssilastenhoitajaa tukemaan neljän päiväkotiyksikön arkea Hämeenlinnassa ja Janakkalassa. Työn luonne edellyttää ajokorttia, sekä oman ajoneuvon käyttöä. Työ on liikkuvaa ja olet mukana siellä, missä lisäaikuiselle on tarvetta. Välillä työskentelet yksittäisen lapsen rinnalla, välillä autat ryhmää siirtymissä, ulkoilussa tai leikkitilanteissa. Työtehtävät Osallistut lasten hoitoon, kasvatukseen ja arjen rutiineihin. Autat ryhmiä siirtymissä, ulkoiluissa, ruokailuissa ja leikeissä. Olet mukana myös tukemassa lapsia, jotka tarvitsevat hetkellisesti aikuisen apua. Toimit yhdessä tiimin ja vanhempien kanssa, niin että kaikilla aikuisilla on yhtenäiset toimintatavat. Työskentelet lasten kanssa sekä sisällä että ulkona myös metsässä ja retkillä. Odotamme sinulta Lapsilähtöistä ja käytännönläheistä työotetta. Kykyä toimia rauhallisesti ja joustavasti vaihtelevissa tilanteissa. Hyviä vuorovaikutustaitoja ja yhteistyökykyä. Kasvatus- ja hoitoalan koulutusta tai vastaavaa pätevyyttä. Tarjoamme Vakituisen työn, jossa näet konkreettisesti työn tulokset lasten arjessa. Selkeät toimintamallit ja perehdytys työhön. Yhteisö, jossa luonto ja liikkuminen ovat aidosti osana päiväkodin toimintaa.