Meillä on mahdollisuus kehittää ja kehittyä sekä toteuttaa lapsilähtöistä pedagogiikkaa: luovasti tutkien, leikkien, liikkuen ja ilmaisutaitoja käyttäen. Lähiympäristöstä löytyvät mahtavat mahdollisuudet liikuntaan ja kulttuuriin. Tule osaksi työyhteisöämme, meillä on aidosti välittävä ja ihana työyhteisö - koko kunnassa! Varhaiskasvatuslain 28 §:n mukaan kelpoisuusvaatimuksena varhaiskasvatuksen lastenhoitajan tehtävään on kasvatus- ja ohjausalan perustutkinto, sosiaali- ja terveysalan perustutkinto tai muu vastaava soveltuva tutkinto, joihin sisältyy tai joita on täydennetty riittävän laajoilla lasten hoidon, kasvatuksen ja opetuksen tutkinnon osilla. Työsuhteeseen valitun on esitettävä nähtäväksi lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetussa laissa (504/2002) tarkoitettu rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Työaika on 38 h 15 min/viikko. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa, huomioimme myös epäpätevät hakijat. Työsuhteen alussa noudatetaan 6kk koeaikaa.