Etsimme luotettavaa ja pidempiaikaista osa-aikaista lastenhoitajaa perheeseemme. Koululaiset 8-11v ovat jo aika omatoimisia, mutta kaksi pienintä alle 1v ja 6v tarvitsevat hoitoa ja apua. Odotamme sinulta, että pidät lapsista, lastenhoito on tuttua ja osaat toimia lasten kanssa sujuvasti ja maalaisjärkisesti. Kokemus vauvan hoidosta on eduksi. Työ on osa-aikaista ja tunteja on sovittavissa joustavasti. Tunteja on arviolta 25-50 tuntia kuussa, mutta kuitenkin vain tarpeen mukaan ja molemmin puolin joustavasti. Töitä on niin päiväaikaan kuin ilta-aikaan, mutta kuitenkin vähintään 3 tuntia kerrallaan, toisinaan koko päivän ajan. Kaikki lapset eivät ole välttämättä samaan aikaan kotona ja välillä myös toinen aikuinen on kotona esim. etätöitä tekemässä. Tehtäviin kuuluu -lasten hoito ja lapsista huolehtiminen -ruokailujen hoitaminen -puuhat ja leikit sekä läksyt lasten kanssa Tarjoamme -mukavan yhteistyöhenkisen perheen ja mukavat lapset -kohtuullisen työmäärän -palkka alkaen 12-14 e/h kokemuksen mukaan