Pilke ohjaa lapsia lempeästi opintielle. Meillä varhaiskasvatukseen kuuluu leikin kautta oppiminen ja lempeä vuorovaikutus. Me näemme ja tunnistamme jokaisen lapsen ainutlaatuiset kyvyt ja tuemme hänen vahvuuksiaan. Pilkkeen tavoitteena on olla Suomessa varhaiskasvatuksen toimialan paras. Tämä tavoite saavutetaan työskentelemällä yhdessä. Etsimme nyt Varhaiskasvatuksen opettajaa Pilke Nallentupaan Espooseen. Työ alkaa tammikuussa 2027. Pilke Nallentupa sijaitsee Espoon Niipperissä, rauhallisella pientaloalueella. Tarjoamme laadukasta varhaiskasvatusta kodinomaisessa päiväkodissa ja opimme ja ihmettelemme uusia asioita yhdessä ennakkoluulottomasti. Päiväkodin vieressä sijaitseva hiekkakenttä mahdollistaa monipuolisen liikkumisen ja lähistöllä olevat puistot ja metsä ovat aktiivisessa käytössä viikoittaisilla retkillä. Päivämme täyttyvät aktiivisesta toiminnasta, lasten toiveita kuunnellen. Leikille järjestetään rauhallista aikaa päivittäin ja lapsille on syli avoinna joka hetki. Päiväkodissa on kaksi 1-5–vuotiaiden ryhmää. Toimimme pienryhmissä ja hyödynnämme monipuolisesti kaikkia päiväkodin tiloja ja oppimisympäristöjä – piha-aluetta unohtamatta. Haluatko työlläsi vaikuttaa monen lapsen elämään ja varhaisiin vuosiin? Varhaiskasvatuksen opettajana tuet ja edistät lasten kasvua, kehitystä ja oppimista. Hallitset varhaiskasvatussuunnitelmien sisällöt ja osaat toteuttaa niitä käytännössä. Suunnittelet, arvioit ja kehität lapsiryhmän pedagogista toimintaa ja vastaat osaltasi laadukkaan pedagogiikan toteutumisesta yksikössäsi. Sinulla on vahva pedagoginen työote, myönteinen ja aktiivinen asenne, hyvät vuorovaikutustaidot sekä kyky kohdata lapset aidosti.