Etsitkö joustavaa ja elämääsi sopivaa tapaa tehdä merkityksellistä työtä? Haemme keikkalaisia ohjaajan tehtäviin Honkalampi-säätiön asumispalveluihin. Taustaltasi voit olla esimerkiksi lääkeluvallinen lähihoitaja, sosionomi tai sairaanhoitaja. Honkalampi-säätiöllä tarjoamme ympärivuorokautista palveluasumista aikuisille, jotka tarvitsevat tukea arkeensa. Tuen tarpeen taustalla voi olla esimerkiksi kehitysvamma. Meillä on koteja ympäri Pohjois-Karjalaa: Ilomantsissa, Lieksassa, Polvijärvellä, Outokummussa, Liperissä, Kontiolahdella, Hammaslahdessa ja Joensuussa. Haemme keikkalaisia kaikkiin koteihimme, tällä hetkellä erityisesti Lieksaan ja Polvijärvelle.
Ohjaajana tuet ja mahdollistat asukkaidemme arkea heidän omien toiveidensa, tarpeidensa ja tavoitteidensa mukaisesti. Työhösi kuuluu hoitotyötä ja hyvinvoinnin tukemista sekä asukkaiden avustamista arjen askareissa, kuten kodinhoidossa, kaupassa käynnissä ja ulkoilussa. Lisäksi suunnittelet ja toteutat yhdessä asukkaiden kanssa heidän toiveistaan lähtevää yhteistä toimintaa, joka voi olla esimerkiksi liikkumista, leivontaa, pelaamista, retkiä, digitaitojen harjoittelua tai ihan vain yhdessä olemista ja jutustelua.
Keikkalaisena toimit ohjaajan sijaisuuksissa tarpeen mukaan. Keikat voivat olla äkillisiä ja lyhyitä poissaolojen tuurauksia, mutta tarjoamme myös pidempiä sijaisuuksia ensisijaisesti keikkalaisillemme. Voit itse päättää, mitkä keikkapyynnöt hyväksyt.