Rakennustöiden valvojana vastaat monipuolisten rakennushankkeiden työmaavalvonnasta ja laadunvarmistuksesta. Toimit työmaalla asiakkaan edustajana tehden tiivistä yhteistyötä sidosryhmien kanssa. Työskentelet systemaattisesti ja ennakoivasti sitoutuen aikatauluihin ja tavoitteisiin, pitäen raportoinnillasi asiakkaan ajan tasalla hankkeen etenemisestä aina laadukkaaseen lopputulokseen asti. Taustasta ja osaamisesta riippuen, toimenkuvaan voi kuulua myös rakennushankkeiden projektinjohto- ja rakennuttamistehtäviä.
Tehtävät edellyttävät ajokorttia ja oman auton käyttömahdollisuutta. Tehtävien nimetty työpiste on Vaasassa, kohteet sijaitsevat Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan alueella, satunnaisesti valvontakohteet voivat sijaita kauempana.
Tehtävässä onnistumiseen tarvitset uteliasta mieltä, tarkkuutta ja halua osoittaa asiantuntemustasi sekä kehittyä. Arvostamme positiivista ja proaktiivista otetta työskentelyyn, rohkeutta tuoda osaamisesi esille, hyviä vuorovaikutustaitoja ja itsenäistä työtapaa, tiimityöasennetta unohtamatta.
Toivomme sinulta teknistä rakennusalan koulutusta (DI/RI/RKM/YAMK). Odotamme että sinulla on vähintään viiden vuoden aikaisempaa kokemusta rakennuttamisen työmaan toimihenkilön tehtävistä, eduksi katsotaan erityisesti aikaisempi kokemus valvontatehtävistä tai vaativista työnjohto- tai vastaavan työnjohtajan tehtävistä. Toivomme, että olet kerryttänyt kokemusta sekä uudis- että korjausrakentamisen kohteista.
Arvostamme myös rakennuttamisen pätevyyksiä ja/tai niiden hakemiseen riittäviä edellytyksiä. Kerrothan myös, mikäli suomen lisäksi pystyt työskentelemään myös ruotsiksi tai englanniksi.