Oletko käytännön tekijä, jolla pysyy työkalut käsissä ja maalaisjärki mukana? Tässä voi olla sinulle hyvä paikka!
Etsimme asiakkaallemme rakennustyöntekijöitä Vaasassa sijaitsevalle pitkäkestoiselle pohjarakentamisen työmaalle.
Haku on jatkuva ja uusia työntekijöitä palkataan työmaan tarpeen mukaan. Työt voivat siis alkaa nopeallakin aikataululla.
Työsuhde alkaa 6–12 kuukauden määräaikaisena, mutta hyvin työssä menestyvälle on mahdollisuus jatkaa myös tämän jälkeen. Kyseessä on monipuolinen työ, jossa tekeminen vaihtelee työmaan tarpeiden mukaan.
MITÄ TYÖPÄIVÄSI SISÄLTÄVÄT?
Työssä huolehdit osaltasi siitä, että suuri pohjarakentamisen työmaa pysyy toimivana ja turvallisena.
Työtehtäviisi voi kuulua esimerkiksi:
Yksikään päivä ei välttämättä ole samanlainen. Tässä työssä pääset tekemään monipuolisesti erilaisia tehtäviä ja näet konkreettisesti oman työsi jäljen työmaan arjessa.
KOULUTUSTA TÄRKEÄMPÄÄ ON OIKEA ASENNE
Tässä tehtävässä et tarvitse välttämättä rakennus- tai maarakennusalan koulutusta. Aikaisempi kokemus alalta on toki eduksi, mutta tärkeintä on, että olet tekijä, joka tarttuu toimeen ja ymmärtää turvallisen työskentelyn merkityksen.
Arvostamme erityisesti, että:
SUOMEN KIELEN TAITO
Työssä tarvitaan hyvä suomen kielen taito, jotta pystyt ymmärtämään työmaan ohjeet, kommunikoimaan työnjohdon ja muun työryhmän kanssa sekä toimimaan turvallisesti vaihtelevissa työtilanteissa.
TYÖAJAT
Työtä tehdään kahdessa vuorossa:
Ma–pe klo 6–22 välillä
Lauantaisin klo 6–20 välillä
Edellytämme siis valmiutta vuorotyöhön sekä joustavuutta työaikojen suhteen.
TEHTÄVÄSSÄ EDELLYTETÄÄN:
EDUKSI KATSOTAAN
Työmaalla on myös monipuolisia logistiikkaan ja työmaan sisäiseen materiaaliliikenteeseen liittyviä tehtäviä. Aikaisempi kokemus tai alan koulutus ei ole välttämätöntä – tärkeintä on hyvä asenne, maalaisjärki ja halu oppia uutta.
Erityisesti eduksemme katsomme, jos sinulla on kokemusta esimerkiksi:
-Kuorma-auton ajamisesta
-Kuormaajan käytöstä
-Pyöräalusteisen kaivinkoneen käytöstä
-Kuormien purkamisesta ja vastaanottamisesta
-Työmaan materiaalien ja kaluston siirtämisestä ja järjestelystä
MITÄ TARJOAMME?
KIINNOSTUITKO?
Jos olet reipas, käytännönläheinen ja luotettava tekijä, jolla on maalaisjärkeä ja halu tehdä työnsä kunnolla, saatat olla juuri etsimämme henkilö.
Haku on jatkuva, joten älä jää odottelemaan – haastattelemme sopivia hakijoita jo hakuaikana ja työt voivat alkaa nopeallakin aikataululla.
Laita hakemus tulemaan ja kerro meille lyhyesti itsestäsi!