Kuopion kaupunkisuunnittelun joukkoliikenne ja henkilökuljetukset -yksikössä on haettavana joukkoliikennepäällikön virka 1.11.2026 alkaen tai sopimuksen mukaan.
Hakuaika virkaan päättyy 21.9.2026 klo 12.00.
Joukkoliikennepäällikkö johtaa joukkoliikenne ja henkilökuljetukset -yksikköä ja vastaa Kuopion joukkoliikenteeseen liittyvistä tehtävistä, joihin kuuluvat muun muassa:
Joukkoliikennepäällikkö osallistuu kaupunkisuunnittelun johtoryhmään ja kaupunkisuunnittelun toiminnan ohjaamiseen ja kehittämiseen.
Kelpoisuusehtona on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Lisäksi edellytetään:
Eduksi katsotaan kokemus esihenkilötehtävistä ja kokemus kunnallisesta päätöksenteosta tai viranhaltijatyöstä.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisen tehtäväkentän ja merkityksellisen työn, joka tarjoaa mahdollisuuden kehittyä osana isoa asiantuntijaorganisaatiota. Lisäksi tarjoamme hyvän perehdytyksen tehtävään, yhdessä sovittavan osittaisen etätyömahdollisuuden ja mahdollisuuden jatkuvaan oppimiseen. Käytössäsi on jaksamistasi ja hyvinvointiasi tukevia etuja, esim. ePassi, työmatkatuki, henkilökunnan hyvinvointikortti ja työterveyshuolto.
Työaika: 36,25 h/vko.
Viran täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Haastattelut virkaan pidetään viikoilla 40 ja 41.
Virkaan valitun on 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksi saannista esitettävä hyväksytty lääkärintodistus terveydentilastaan.
Rekrytointi toteutetaan anonyymisti. Anonyymin rekrytoinnin tavoitteena on kohdentaa huomio hakijan motivaatioon tehtävää kohtaan, ammatilliseen osaamiseen sekä työkokemukseen. Voit täyttää hakulomakkeen aivan normaalisti. Anonymisoidut tiedot eivät näy hakemusten käsittelijöille haun aikana. Huomioi hakemusta kirjoittaessasi, että se noudattaa anonymiteetin periaatteita. Esihenkilö valitsee haastateltavat henkilöt anonyymin yhteenvedon perusteella, jossa ole nähtävissä hakijan nimeä, ikää, sukupuolta tai äidinkieltä. Kun hakijat on kutsuttu haastatteluun, anonymiteetti päättyy, ja rekrytoiva esihenkilö voi tutustua tarkemmin haastatteluun kutsuttujen hakijoiden tietoihin.