Tule mukaan rakentamaan Oripään lapsille ja nuorille innostavaa ja heidän näköistään harrastustoimintaa! Oripään kunnassa käynnistyy syksyllä 2026 Harrastamisen Suomen mallin mukainen kerhotoiminta, jonka tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle mielekäs ja maksuton harrastus koulupäivän yhteydessä. Toiminta perustuu oppilaiden ja huoltajien kuulemiseen, ja kerhot suunnitellaan heidän esiin nostamiensa toiveiden pohjalta. Haemme nyt kerho-ohjaajia sekä toteuttajakumppaneita (esim. yhdistykset, seurat ja muut toimijat) toteuttamaan toimintaa lukuvuodelle 2026–2027.
Kerhotoimintaa voivat toteuttaa:
yksittäiset kerho-ohjaajat
yritykset
yhdistykset ja seurat
muut harrastus- ja nuorisotoimijat
Kerho-ohjaajana tai toteuttajakumppanina suunnittelet ja toteutat harrastuskerhoa perusopetusikäisille lapsille ja nuorille koulupäivän yhteydessä. Toiminta järjestetään pääsääntöisesti arkipäivisin iltapäivällä (noin klo 14–17) sekä osin heti koulupäivän jälkeen.
Kerhot toteutetaan eri ikäryhmille, ja sisältö rakentuu erityisesti ilmaisutaidon, luovan tekemisen ja monialaisen taidetoiminnan ympärille (esim. draama, kuvataide, media, musiikki ja sanataide).
Lisäksi kerhosisällöissä huomioidaan kuulemisessa esiin nousseet toiveet, kuten:
media ja elokuva
käytännön harrastukset (esim. mopot/tuunaus)
bändi- ja musiikkitoiminta
eläin- ja hevosaiheiset harrastukset
mahdollisuus kokeilla eri harrastuksia matalalla kynnyksellä
Yhdistykset ja muut toimijat voivat tarjota joko yksittäisiä kerhoja tai laajempia kokonaisuuksia.
vahvaa harrastussisältöjen tai oman toimialan tuntemusta
ohjausosaamista ja kykyä suunnitella innostavaa toimintaa
kokemusta lasten ja nuorten parissa työskentelystä
kykyä toteuttaa kerhoja joustavasti osallistujien kiinnostusten mukaan
mahdollisuuden vaikuttaa paikalliseen lasten ja nuorten hyvinvointiin
merkityksellisen roolin harrastustoiminnan toteuttamisessa
joustavat toteutusmallit (ohjaajatyö, ostopalvelu tai yhteistyö)
yhteistyöverkoston kunnan, koulun ja muiden toimijoiden kanssa