Etsimme ratkaisukeskeistä ja oma-aloitteista asiantuntijaa vahvistamaanjoukkoamme. Tässä tehtävässä yhdistyvät asiakaspalvelu, taloushallinnonkokonaisuuden hoito sekä HR:n käytännön tehtävät. Roolin painopiste ontaloushallinnossa, mutta työ edellyttää myös sujuvaa toimintaa eri rajapinnoissa jatiivistä yhteistyötä esihenkilöiden kanssa.
Työskentelet itsenäisesti, mutta olet luonteva osa työyhteisöä ja osallistut aktiivisestitoimintatapojen kehittämiseen. Hallinnon tukena sinulle on luontevaa myös sisäisenviestinnän aktiivinen ja oikea-aikainen hoitaminen kommunikoiden sekä talous- ettäHR-asioista koko henkilöstölle.
Vastaat yhtiön talouden suunnittelusta, seurannasta ja raportoinnista. Toimityhteyshenkilönä ulkoistetulle kirjanpidolle ja tuet muuta organisaatiota talousasioissa.Tehtävään kuuluu sisäisen kontrollin varmistaminen sekä talousprosessienkehittäminen yhdessä muun tiimin kanssa.
Olet keskeisessä roolissa yhtiön taloudellisen tilannekuvan muodostamisessa ja johdontukemisessa päätöksenteossa.
Rooliin kuuluu myös muutamien asiakasyhtiöiden talouden asiantuntijatehtäviä, mm.lainasalkun hallinta ja kehitys ja talousarviotyö yhdessä toimitusjohtajan kanssa.
Tehtäviisi kuuluu henkilöstöhallinnon käytännön tehtäviä sekä esihenkilöidentukeminen HR-prosesseissa. Teet yhteistyötä ulkoistetun palkanlaskennan kanssa jahuolehdit sujuvasta arjen henkilöstöhallinnosta. HR-tehtävät painottuvat ohjaukseen,ohjeistukseen ja operatiiviseen tukeen ja toimivien käytäntöjen varmistamiseen.Osaamme lakisääteisen, mutta haluamme myös kehittää työelämäämme.
Pienenä organisaationa meillä on paljon kaikenlaista mitä pitäisi ja voisi tehdä, muttarajallisesti mahdollisuuksia näitä edistää.
Nyt haettavan asiantuntijan hallinto-, hr- ja talousosaamisen lisäksi osaat (ja haluat)kenties myös tukea asiakaspalveluamme sekä ulkoisen että sisäisen viestinnän keinoin,vaikkapa ihan sosiaaliseen mediaan saakka. Saatat mahdollisesti olla myös erinomainenohjelmistojen kanssa ja haluat ryhtyä kehityshakuiseksi pääkäyttäjäksi muihinkin kuinNetvisoriin. Tai vaikka huippuinnokas Power BI -operaattori, mille myös voisi olla käyttöä,kun tiedolla yritetään asioita johtaa. Eikä sellaisesta orastavasta AI-orientaatiostakaanhaittaa ole, kun sitäkin aiotaan alkavalla strategiakaudella edistää.
monipuolisen ja vastuullisen asiantuntijaroolin vakavaraisessa yhtiössä
mahdollisuuden vaikuttaa työtapoihin ja kehittää toimintaa
innostuneen ja mutkattoman työyhteisön sekä esihenkilön tuen
kattavan perehdytyksen tehtävään
viihtyisät työskentelytilat uudessa Timanttikorttelissa Kangasalan keskustassa mutta myös mahdollisuuden osittaiseen etätyöhön
kilpailukykyiset työsuhde-edut, kuten tavallista kattavamman työterveyshuollon,
vapaa-ajan tapaturmavakuutuksen ja virike-edun
Tehtävänkuvaa voidaan tarvittaessa räätälöidä osaamisesi ja kiinnostuksesi mukaan.
soveltuvaa korkeakoulututkintoa
aiempaa kokemusta taloushallinnon tehtävistä
hyviä IT-taitoja (erityisesti MS Office)
tuntemusta järjestelmistä Tampuuri, Netvisor ja Mepco
oma-aloitteista, positiivista ja uteliasta työotetta
hyviä yhteistyö- ja vuorovaikutustaitoja
yhtä lailla kokonaisuuksien hahmotuskykyä kuin myös keskeneräisyyden sietokykyä
kokemuksen HR- tai palkkahallinnon tehtävistä
osaamista ja kiinnostuneisuutta vaikuttavasta viestinnästä
tuntemusta järjestelmistä Pandia Finance ja Finadeck
monipuolista ja kehittävää kiinnostusta eri toimintoihimme