Haettavana on JOHTAVAN LVI-INSINÖÖRIN vakinainen virka kaupunkiympäristöpalveluiden rakennusvalvonnan yksikössä.
Rakennusvalvonta edistää, opastaa ja valvoo laadukkaan rakennuskannan ja viihtyisän ympäristön syntymistä ja säilymistä. Rakennusvalvonta palvelee kaupunkilaisia ja huolehtii yleisen edun huomioon ottamisesta viranomaistoiminnassaan.
Johtavan LVI-insinöörin vastuualueena on rakennusvalvonnan taloteknisen viranomaistoiminnan kokonaisvastuu, sen kehittäminen ja taloteknisen tiimin esihenkilönä toimiminen. Tehtävään kuuluu alan päätöksenteko, lupavalmistelu ja katselmustoiminnan järjestäminen.
Tehtäviin kuuluu lisäksi lainsäädännön tulkintojen linjaus sekä verkostoituminen talotekniikka-alan toimijoiden kanssa ja rakentajien ja suunnittelijoiden ohjaus ja neuvonta.
Keskeiset tehtäväalueet tiivistetysti:
Etätyötä voi tehdä työnantajan kanssa sovitusti. Työhön perehtyminen ja esihenkilötyöskentely vaativat työpaikalla läsnäoloa riittävissä määrin.
Kelpoisuusehtona virkaan on ylempi talotekniikan alan korkeakoulututkinto. Tehtävä edellyttää hyvää ymmärrystä rakennusvalvontatyöstä, rakennetun ympäristön valvontatehtävistä ja viranomaisen roolista. Hakijalta edellytämme riittävää käytännön työkokemusta uudis- ja korjausrakentamisen taloteknisestä suunnittelusta ja rakennustyön valvonnasta.
Edellytämme myös rakentamislain ja rakentamista koskevien säännösten hyvää tuntemusta ja soveltamiskykyä. Tehtävä edellyttää ymmärrystä energiatehokkuudesta, elinkaaren aikaisista ympäristövaikutuksista, vähähiilisyydestä ja hyvää hulevesisuunnitteluosaamista. Hakijalta edellytetään hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja sekä selkeitä viestintätaitoja. Tehtävä edellyttää kehittämistahtoa ja haastavienkin ongelmien ratkaisukykyä.
Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kykyä toimia asiakaspalvelutilanteissa ratkaisukeskeisesti sekä tietotekniikan hallintaa ja valmiutta käyttää digitaalisia järjestelmiä. Tehtävässä onnistuminen edellyttää valmiuksia esihenkilötyöhön sekä ymmärrystä ihmisten johtamisesta ja tiimityöskentelystä. Tehtävään liittyvä viranomaisvastuu edellyttää itsenäistä päätöksentekokykyä ja oikeudenmukaisuusharkintaa.
Eduksi luetaan kokemus rakennusvalvontatyöstä ja osaaminen tietomalleista sekä talotekniikan automaatiosta. Kokemus esihenkilötehtävistä on eduksi tehtävän hoitamisessa. Lisäksi tehtävän menestyksellistä hoitamista edistää avoimuus uusille toimintamalleille, innovatiivinen ja tavoitteellinen työskentelytapa sekä kyky koordinoida tiimityöskentelyä.
Virassa tai työsuhteessa vaadittavasta kielitaidosta määrätään laissa julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta.
Tarjoamme sinulle mielenkiintoisten tehtävien lisäksi kannustavan ja asiantuntevan laajan työyhteisön, joustavat työajat sekä etätyö- ja kouluttautumismahdollisuuksia. Tuemme toisiamme päätöksenteossa ja kannustamme kehittämään toimintaa. Oulun kaupunki tarjoaa kulttuuri- ja liikuntaedun henkilöstölleen sekä miellyttävät työolosuhteet Ympäristötalossa.
Virkaan valitun tulee esittää hyväksyttävä todistus terveydentilastaan ennen viran vastaanottamista.
Oulun kaupunki käyttää vakinaisissa viroissa kuuden (6) kuukauden koeaikaa.
Tehtävää haetaan ensisijaisesti sähköisellä hakulomakkeella. Mikäli hakemusta ei ole mahdollista jättää sähköisesti, toimita hakemus osoitteeseen Oulun kaupungin kirjaamo, PL 71, 90015 Oulun kaupunki, käyntiosoite Kansankatu 55A. Hakemuksessa on mainittava tehtäväkohtainen diaarinumero OUKA/8504/2026. Hakemukset on toimitettava 29.6.2026 klo 16.15 mennessä.