Sinustako centrialainen? Olemme korkeakouluna se hieman erilainen, mutta itseensä täysillä luottava tyyppi, oman polkunsa kulkija. Centria on yli 4400 opiskelijan ja yli 350 asiantuntijan monialainen organisaatio, jonka juuret ovat alueella ja välittävässä työyhteisössä, mutta siivet laajalla kansainvälisissä verkostoissa. Vastuullisen, ahkeran ja aidosti välittävän asenteemme ansiosta meitä on kehuttu maan joustavimmaksikin korkeakouluksi. Haemme innostunutta päätoimista tuntiopettajaa tieto- ja viestintätekniikan alalle Haluisitko olla vaikuttamassa tieto- ja viestintätekniikan opetukseen ja kehittää alaa? Nyt sinulla on tilaisuus päästä osaksi Centrian tieto- ja viestintätekniikan tiimiä, sillä etsimme päätoimista tuntiopettajaa määräaikaiseen työsuhteeseen ajalle 1.8.2026 – 31.07.2027. Työsuhteen jatko on myös mahdollinen. Tuntiopettajana työtehtäviisi kuuluvat tieto- ja viestintätekniikan eri aihealueiden opetus- ja ohjaus, työelämäverkostojen ja oman osaamisen jatkuva kehittäminen sekä ylläpitäminen ja lisäksi opetusta kehittävään TKI-toimintaan osallistuminen. Yhdessä tiimisi kanssa osallistut aktiivisesti tieto- ja viestintätekniikan koulutuksen ja siihen liittyvän toiminnan suunnitteluun, organisointiin ja kehittämiseen. Tehtävien painotus määritellään vuosittain vahvistettavassa työaikasuunnitelmassa, johon voit myös itse vaikuttaa. Pääasiallinen työntekemispaikka on Kokkolan kampuksella sekä verkossa, mutta työtehtäviä voi olla myös Pietarsaaren ja Ylivieskan kampuksilla sekä yhteistyöverkostoissamme ja kansainvälisissä yhteistyökouluissa. Työssä menestyminen edellyttää myös valmiutta matkustaa ja opettaa iltaisin. Odotamme sinulta · Soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa · Vahvaa tietotekniikan / ohjelmistokehittämisen perusosaamsaamista (tietoliikenne, ohjelmointi, jne...) · Syvää osaamista joltakin tietotekniikan osa-alueelta, esim. ohjelmistotekniikka, sulautetut laitteet, tietoturva · Pedagogista pätevyyttä tai mahdollisuus suorittaa se 3 vuoden aikana valinnasta · Osaamista ja kokemusta tietotekniikan projekteista · Valmiutta opettaa sekä suomeksi että englanniksi Lisäksi arvostamme · Hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja · Valmiutta matkustaa ulkomaille · Monipuolisia opetusmenetelmiä ja -työkaluja · Aktiivista verkostoitumista ja yhteistyötä alan toimijoiden kanssa Lisätietoja Palkkaus Sivista ry:n ammattikorkeakoulujen työehtosopimuksen mukaisesti. Tehtävä on kokoaikainen, vuosityöaika. Hae viimeistään 31.3.2026 klo 16:00 mennessä täyttämällä hakemus osoitteessa www.centria.fi/rekry Valmistaudu siihen, että voimme pyytää jatkoon pääseviltä hakijoilta opetusnäytevideon. Lisätietoja antaa Koulutusalapäällikkö Henry Paananen (puh. 050 526 1418, ) tai Johtaja (opetus) Jari Isohanni (puh. 040 669 0690, )Olemme työpaikka suurella sydämellä! Uskomme, että kun henkilöstömme voi hyvin, koko Centria voi hyvin. Vaikka olemme panostaneet erityisesti hyvinvointietuihin, laadukkaisiin työterveyspalveluihin ja hyvään johtamiseen, on kaiken toiminnan ytimessä aina mielekäs työ. Yhdessä tekeminen ja vaikuttaminen, vapaus ja välittäminen, rohkeus ja kokeileminen tekevät Centriasta työpaikan suurella sydämellä. Meille yhdenvertaisuus, avoimuus ja monimuotoisuus ovat tärkeitä arvoja. Kannustammekin monenlaisista taustoista tulevia hakemaan meille töihin ja kasvamaan omalla urapolullaan. Huomioithan, että työhakemuksiin sovelletaan viranomaisen toiminnan julkisuudesta annettua lakia.