Haemme joukkoomme yhdistelmätyöntekijää Karhunmäen koululle vakituiseen ja kokoaikaiseen työsuhteeseen, viikkotyöaika 38,25h. Karhunmäen koulussa opiskelee noin 300 alakoululaista ja se sijaitsee Karhunmäen asuinalueella noin 5km keskustasta. Työaika sijoittuu maanantaista perjantaihin ja työaika on klo 6-14.09. Tehtävässä työskentelet osana koulun toimivaa tiimiä ja teet sekä siivoukseen että ateriapalveluihin liittyviä työtehtäviä. Työhön kuuluu muun muassa tilojen ylläpitosiivous luokka- ja yleisissä tiloissa, ruokien kuumennus ja esille laitto, astiahuolto sekä muut palvelukeittiön tehtävät koulun arjen tukemiseksi. Asiakaskontaktit ovat osa päivittäistä työtä. Tarvittaessa sijaistat myös ruokapalveluvastaavaa. Työssä menestyt, kun pystyt toimimaan itsenäisesti mutta myös tiimin jäsenenä. Alan koulutus ja työkokemus katsotaan eduksi, perehdytämme kuitenkin tehtäviin. Keittiössä työskentelyyn tarvitset hygieniapassin. Olemme kiinnostuneita eri ikäisistä ja taustaisista työntekijöistä. Työkielenä meillä on vielä toistaiseksi suomi, joten toivomme että pystyt suoriutumaan työtehtävistäsi suomen kielellä. Työssäsi kommunikoit asiakkaiden sekä työtiimin kanssa, ohjeistukset ja opastus tapahtuvat myös suomen kielellä. Odotamme sinulta: -Reipasta työotetta -Kykyä työskennellä sekä itsenäisesti että osana tiimiä -Hyvää asiakaspalveluasennetta ja vuorovaikutustaitoja -Huolellisuutta ja turvallisuusajattelua Eduksi katsomme: -Hygieniapassin -Alan koulutuksen tai aiemman työkokemuksen keittiö- tai siivoustöistä Tarjoamme sinulle: -Hyvän perehdytyksen tehtävään -Kattavan työterveyshuollon -Kunta-alan vuosilomakäytännön, jossa lomapäiviä kuluu vain 5 viikossa -E-passin liikunta-, kulttuuri- ja hyvinvointietuna sopimusehtojen täyttyessä -Työsuhdepolkupyöräedun ja yritysalennuksia -Mahdollisuuden suorittaa alan tutkinto oppisopimuksella -Erinomaiset mahdollisuudet uralla etenemiseen ja sisäisiin tehtävävaihdoksiin -Ajantasaiset työvälineet ja turvallisen työympäristön Työsuhde alkaa sopimuksen mukaan ja siihen sovelletaan koeaikaa. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät Yrityssektorin yleisen työehtosopimuksen (YTES) mukaan. Aloituspalkka määräytyy kokonaisarvioinnin perusteella, jossa huomioidaan työtehtävien vaativuus sekä henkilön kokemustaso. Työntekijän aloituspalkka sijoittuu pääsääntöisesti 2102,51€ - 2128,11€ välille. Osa-aikaisessa työssä palkka määräytyy työaikaprosentin mukaan. Maksamme myös työkokemuslisää alan työkokemuksesta, viidestä vuodesta 5% ja kymmenestä vuodesta 10%. Tehtävään haetaan sähköisesti hakulomakkeella. Kiinnostuitko? Laita meille hakemuksesi 27.3.2026 mennessä. Lähetäthän hakemuksesi mahdollisimman pian. Paikka täytetään heti sopivan henkilön löydyttyä. Sinulla on mahdollisuus vinkata meille suosittelija hakemuksen lähettämisen jälkeen. Suosittelijasi saa sähköpostin, jossa voi kuitata suosituksesi meille. Hakemuksen lähettämisen jälkeen sinulle annetaan mahdollisuus myös verkostoitua meille työnhakijana. Kun olet jättänyt hakemuksesi, saat sähköpostiisi linkin soveltuvuustestiin. Testi on nopea ja helppo, koostuen monivalintatehtävistä. -Tarkoitus: Mittaamme soveltuvuutesi alalle. -Suoritus: Tee testi sähköpostissa saamasi linkin kautta. -Tulokset: Näet oman tuloksesi heti testin päätyttyä Lisätietoja tehtävistä antaa Polkan rekrytointi sähköpostilla tai puhelimitse ti-to klo 9–13 numerosta Jonna Jolkkonen 0505638364 tai Ninja Penttilä 0504309515. Tutustu yritykseemme: https://polkkaoy.fi/toihin-polkkaan/polkan-kasvot