Sipoo on pääkaupunkiseudun kupeessa sijaitseva kaksikielinen ja ketterä kunta, jossa tärkeinä vaikuttajina ovat luonto, saaristo ja maaseutu. Sipoo on Suomen suhteellisesti nopeimmin kasvavia kuntia ja jatkuva kehittäminen ja edelläkävijäasenne ovat organisaatiomme kulmakiviä. Strategiamme on kasvaa ja uudistua erityisesti digitalisoinnin avulla. Panostamme laadukkaisiin palveluihin sekä kuntalaisten osallistamiseen ja hyvinvointiin. Haemme nyt HALLINTOPÄÄLLIKKÖÄ ajalle 1.4. - 31.12.2026, tai aloitus sopimuksen mukaan ja mahdollinen jatko selviää myöhemmässä vaiheessa. Hallintopäällikkönä tehtävänäsi on vastata kunnan hallintopalveluiden toiminnasta ja kehittämisestä. Sen lisäksi johdat ja kehität kunnallishallintoon, kunnalliseen päätöksentekoon ja lainsäädäntöön liittyviä asioita. Vastaat kunnanhallituksessa ja valtuustossa käsiteltävien asioiden valmistelusta ja toimeenpanemisesta sekä toimit sihteerinä edellisissä elimissä. Hallintopäällikkönä vastaat myös oman talousalueesi budjetoinnista ja seurannasta, toimit hallintopalveluiden esihenkilönä ja olet kunnan johtoryhmän jäsen. Tehtävän kelpoisuusvaatimus on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä kokemus julkis- ja kunnallishallinnosta, hallinnon kehittämisestä ja hallintojuridiikasta. Työssä menestyminen edellyttää hyviä vuorovaikutustaitoja sekä esihenkilö- ja johtamiskokemusta. Hallintopäällikkö työskentelee molemmilla kotimaisilla kielillä. Tarjoamme sinulle monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän sekä näköalapaikan nopeasti kasvavan kunnan hallinnon ja palveluiden kehittämiseen. Tehtävässä noudatetaan koeaikaa ja valitun on valinnan vahvistamiseksi toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Viran kokonaispalkka on 6642,25€, lisäksi puhelinetu. Hakemukset ansioluetteloineen pyydämme jättämään ohessa olevan linkin kautta16.3.2026 klo 16 mennessä tai kotisivuiltamme www.sipoo.fi/rekry. Alkuperäiset opinto- ja työtodistukset esitetään mahdollisen haastattelun yhteydessä.