Tehtävänkuvaus
Coeli rakentaa uutta PE-alustaa yhteistyössä kokeneiden sijoitustiimien kanssa ja kasvattaa rinnalla systemaattisesti suomalaista sijoittajaverkostoa. Senior Associatena roolisi painottuu vahvasti pääomanhankintaan, sijoittajasuhteisiin ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien kaupallistamiseen – valtaosa työstäsi on tavoitteellista finanssialan myyntiä ja pitkäjänteistä suhteiden rakentamista.
Tässä roolissa tuot mukanasi arvoa erityisesti sijoittajasuhteiden kautta – sinulla on jo valmiiksi luottamukseen perustuva verkosto, jonka kanssa olet tehnyt useita transaktioita aiemmissa tehtävissäsi. Olet toiminut esimerkiksi Investor Relations -tehtävissä PE- tai varainhoitoyhtiössä, fundraiserina vaihtoehtoisissa sijoituksissa tai senior-tason finanssimyynnissä institutionaalisten sijoittajien parissa.
Tarjoamme
Työskentely tapahtuu aluksi vahvasti integroituneena Ruotsin tiimiin (onboarding-jakso Tukholmassa useamman kuukauden ajan). Tavoitteena on roolin pitkäaikainen sijoittuminen Helsinkiin.
Työtehtävät
Etsimme
Rekrytointiprosessimme
Academic Work hoitaa tätä hakua asiakkaansa puolesta, jonka toiveena on kaikkien tehtävää koskevien kysymysten osoittaminen Academic Workille.
Hakijoita haastatellaan jatkuvasti ja mikäli olemme edenneet jo rekrytointiprosessissa pidemmälle, saatamme sulkea haun ennen lopullisia valintoja. Valintaprosessiin sisältyvät luonteenpiirteitä sekä kognitiivista kykyä mittaavat testit. Testit toimivat työkaluina oikean tekijän löytämiseksi tehtävään sekä takaavat tasa-arvoisen ja oikeudenmukaisen arvioinnin.