Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työ on monipuolista ja innostavaa. Vastaat yhdessä muun kasvatushenkilöstön kanssa yksiköissä tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksen pedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä. Työn tarkoituksena on tukea lapsen osallisuutta ryhmän toimintaan, kokea onnistumisia ja mahdollistaa inkluusion toteutumista lapsiryhmässä. Espoon varhaiskasvatussuunnitelma ja valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma ohjaavat kaikkea toimintaamme päivittäin. Havainnointi, dokumentointi ja toiminnan jatkuva arviointi sekä kehittäminen kuuluvat jokaisen työhön kiinteästi. Varhaiskasvatuksen erityisopettajana vastaat oman tiimisi pedagogiikan toteutumisesta yhdessä muiden ammattilaisten kanssa. Toimit myös tiimisi vetäjänä ja varhaiskasvatusyksikön johtajan pedagogisena työparina ja pääset toteuttamaan vahvaa ammattiosaamistasi yhdessä koko yhteisön kanssa. Johtamisen hyveinä toteutamme erityisesti kuuntelevuutta ja keskustelevuutta ja hyvinvoiva yhteisö on yhteinen voimavaramme. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian! Työpaikan nimi ja osoite: Useita päiväkoteja Tapiolan alueella Työaika: 38 h 15 min/viikko. Tämä työpaikka on esteetön Tehtävä on vakinainen 3.8.2026 alkaen Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lisäksi suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot. tai Kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus). Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat. Tehtävässä edellytetään erinomaisia vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. Arvostamme kokemusta vastaavasta tehtävästä Edelläkävijöiden Espoo - rohkeus uudistaa, taito kehittää Espoo on edelläkävijöiden kaupunki. Työnantajalupauksemme - rohkeus uudistaa, taito kehittää - näkyy arjessamme sujuvana työnä, osaamisen pitkäjänteisenä kehittämisenä ja fiksuna johtamisena. Rakennamme yhdessä kaupunkia, jossa työn merkitys on selkeä ja asiantuntijuutta arvostetaan. Tuemme ammatillista oppimistasi ja kehittymistäsi sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista joustavilla käytännöillä. Toimintamme perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, ja kohtaamme toisemme arvostavasti. Olemme sitoutuneet yhdenvertaisuuden edistämiseen ja toivomme työyhteisöömme eri-ikäisiä, eri taustoista ja eri kieliä puhuvia osaajia. Tehtävään ja hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tehtävän lisätietojen antajaan. Erityistarpeisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä:. Käsittelemme yhteydenotot luottamuksellisesti. Lue lisää: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/