Täällä sinua odottavat osaavat, motivoituneet ja työhönsä sitoutuneet kollegat, joita on tällä hetkellä yhteensä 15! Työhösi kuuluvat laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan tehtävät Espoonlahden alueella. Työkokonaisuuksiin voi tulla muutoksia vuosittaisen arvioinnin seurauksena. Nyt haussa olevan tehtävän työkokonaisuuteen kuuluvat tehtävän alkaessa Saunalahden päiväkoti sekä Martinmäen päiväkoti. Laaja-alaisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan työ on vakiintunut tapa järjestää tukea ja inklusiivista varhaiskasvatusta alueellamme. Rakenteisiimme kuuluvat kerran kuukaudessa pidettävät tiimipalaverit. Tämän lisäksi tapaat alueen kaikkia laaja-alaisia varhaiskasvatuksen erityisopettajia sekä alueellisissa, että Espoo tasoisissa tapaamisissa. Varhaiskasvatuksen erityisopettajan työ on monipuolista ja innostavaa. Työn tarkoituksena on tukea lapsen osallisuutta ryhmän toimintaan, kokea onnistumisia ja mahdollistaa inkluusion toteutumista lapsiryhmässä. Varhaiskasvatuksen laaja-alainen erityisopettaja (lveo) vastaa yhdessä muun kasvatushenkilöstön kanssa yksiköissä tukea tarvitsevien lasten varhaiskasvatuksen pedagogiikan suunnittelusta, toteutuksesta, arvioinnista ja kehittämisestä. Tehtävässä painottuu ajatus inklusiivisesta varhaiskasvatuksesta ja pedagogiikan mahdollisuuksien huomioimisesta yksiköissä. Keskiössä ovat lasten yksilölliset tarpeet ja turvallinen ympäristö, jossa lasten on hyvä kasvaa ja oppia uutta omien taitojen ja vahvuuksiensa mukaan. Työssä on myös mahdollisuus erityispedagogisten ratkaisujen kehittämiseen ja kokeilemiseen varhaiskasvatusyksiköissä yhteistyössä varhaiskasvatushenkilöstön sekä kieli- ja kulttuuriopettajan kanssa. Espoonlahden päiväkodit sijaitsevat ympäristön tarjoamien loputtomien mahdollisuuksien äärellä ja se näkyy myös yksiköiden pedagogiikassa. Alueen päiväkodeissa on mahdollisuus kohdata moninaisuutta ja työskennellä eri kulttuureista tulevien lasten ja perheiden kanssa. Työyhteisömme on avoin ja joustava sekä kannustaa kehittymään sekä oppimaan työssä. Espoon kaupunki tarjoaa runsaasti täydennyskoulutusta henkilöstölleen. Saat työhösi hyvän perehdytyksen ja tukenasi toimii alueen varhaiserityiskasvatuksen koordinaattorin lisäksi laaja-alaiset erityisopettaja -kollegat omalla alueellasi. Käsittelemme hakemuksia ja haastattelemme hakijoita jo hakuaikana. Teemme valinnan heti kelpoisen, tehtävään soveltuvan henkilön löydyttyä. Haethan tehtävää mahdollisimman pian! Työaika: 38 h 15 min/viikko. Tehtävä on määräaikainen ajalle 2.3.-31.5.2026 Kelpoisuusvaatimus: Varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus Varhaiskasvatuksen opettajan kelpoisuus. Lisäksi suoritettuna erityisopetuksen tehtäviin ammatillisia valmiuksia antavat opinnot. tai Kasvatustieteen maisteri pääaineena erityispedagogiikka (varhaiserityisopettajan koulutus). Haussa huomioidaan myös juuri valmistuvat varhaiskasvatuksen erityisopettajat. Tehtävässä edellytetään sitoutumista inklusiiviseen varhaiskasvatukseen, hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä pedagogisten menetelmien hallintaa. Tehtävään valittavan on esitettävä nähtäväksi rikosrekisterilain 6.2 §:n tarkoittama rikosrekisteriote. Tartuntatautilaki velvoittaa alle kouluikäisten kanssa työskentelevien tuberkuloositartuntariskin selvittämisen. Arvostamme kokemusta lveon työstä. Lisäksi arvostamme kiinnostusta kehittää omaa ja yksikön osaamista. Edelläkävijöiden Espoo - rohkeus uudistaa, taito kehittää Espoo on edelläkävijöiden kaupunki. Työnantajalupauksemme - rohkeus uudistaa, taito kehittää - näkyy arjessamme sujuvana työnä, osaamisen pitkäjänteisenä kehittämisenä ja fiksuna johtamisena. Rakennamme yhdessä kaupunkia, jossa työn merkitys on selkeä ja asiantuntijuutta arvostetaan. Tuemme ammatillista oppimistasi ja kehittymistäsi sekä työn ja muun elämän yhteensovittamista joustavilla käytännöillä. Toimintamme perustuu avoimuuteen ja luottamukseen, ja kohtaamme toisemme arvostavasti. Olemme sitoutuneet yhdenvertaisuuden edistämiseen ja toivomme työyhteisöömme eri-ikäisiä, eri taustoista ja eri kieliä puhuvia osaajia. Tehtävään ja hakuprosessiin liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tehtävän lisätietojen antajaan. Erityistarpeisiin liittyvissä kysymyksissä voit ottaa yhteyttä:. Käsittelemme yhteydenotot luottamuksellisesti. Lue lisää: https://www.esitteemme.fi/espoonrekry/MailView/