Haemme osaavaan joukkoomme varhaiskasvatuksen alueellista erityisopettajaa! Tule meille Keravalle työkaveriksi työskentelemään aktiivisesti kehittyvässä esiopetuksessa ja varhaiskasvatuksessa. Keravalla alueellisen varhaiskasvatuksen erityisopettajan monipuolinen työnkuva muodostuu opetuksesta, kasvatuksesta ja pedagogisesta asiantuntijuudesta. Alueellisena varhaiskasvatuksen erityisopettajana työskentelet ennalta sovituissa päiväkodeissa, joissa annat erityisopetusta. Havainnoit lasten tuen tarpeita, suunnittelet, toteutat ja arvioit tukitoimia yhdessä muun henkilöstön, huoltajien sekä yhteistyötahojen kanssa. Tuet ja ohjaat varhaiskasvatuksen henkilöstöä ja perheitä lapsen oppimiseen ja kasvuun liittyvissä asioissa. Keravalla toimintaa kanssasi kehittävät ja pedagogisena tukenasi toimivat koordinoiva varhaiskasvatuksen erityisopettaja, muut alueelliset varhaiskasvatuksen erityisopettajat, kieli- ja kulttuuriopettajat, perheohjaajat, kasvun ja oppimisen tuen asiantuntijat sekä päiväkodinjohtajat. Varhaiskasvatuksen perusrakenteet ovat meillä kunnossa. Päiväkotiyksiköt ovat sopivan kokoisia, henkilöstöresurssit ovat hyvät ja sijaisjärjestelyt toimivat. Meille erityisen tärkeitä asioita ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri. Toiminnassamme näkyvät Keravan kaupungin arvot; inhimillisyys, osallisuus ja rohkeus. Meillä iloitaan onnistumisista yhdessä ja autetaan toinen toisiamme. Keravalla on vankka historia osallistavaan, keskustelevaan ja kehittävään toimintakulttuuriin. Meillä on lupa kokeilla, yrittää ja erehtyä sekä heittäytyä rohkeasti uuteen. Näin onnistut tehtävässä Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja sekä monipuolista pedagogista ja erityispedagogista osaamista. Toivomme, että näet lapsissa olevat vahvuudet ja oman roolisi lasten hyvinvoinnin edistäjänä. Arvostamme innovatiivisuutta ja positiivista työotetta. Tarjoamme sinulle mahdollisuutta hyödyntää erityistaitojasi ja kasvattaa osaamistasi Keravan monipuolisten ammatillisten lisäkoulutusten avulla. Me Keravalla suhtaudumme henkilöstön kouluttautumiseen myönteisesti ja tuemme omaehtoista opiskelua. Keravalla sinua työkaveriksi odottaa innokas ja energinen ammattilaisten joukko. Kerava on pieni suuri kaupunki, jossa toimintaympäristö on sopivan kokoinen ja yhteistyö tiivistä. Kaupunki tarjoaa hyvät puitteet kasvatukselle ja opetukselle sekä niiden kehittämiselle. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät varhaiskasvatuslain (540/2018) 6. luvun mukaisesti. Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan kelpoisilla varhaiskasvatuksen erityisopettajilla tasolla A1 (3385,28 €/kk + mahd. lisät). Tämä tehtävä sijoittuu tällä hetkellä vaativuudeltaan tasolle B1 (3438,14 + mahd. lisät). Kelpoisuusvaatimukset täyttävälle päiväkodissa työskentelevälle varhaiskasvatuksen opettajalle maksetaan lisäksi työehtosopimuksen mukaan varsinaiseen palkkaan kuuluvaa kelpoisuuslisää. Keravalla arvostetaan henkilöstöä ja etuina henkilöstöllä on mm. TSA-lisät hyvin tehdystä työstä (Ovtes max. 215€/kk), ja valvonta-ateriaetu. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa huomioimme myös alan opiskelijat ja muut vailla muodollista kelpoisuutta olevat hakijat. Tällöin tehtävä voidaan täyttää enintään vuoden mittaisella määräaikaisuudella. Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.