Keravan kaupungin Lasten ja nuorten palveluiden toimialalla on uudelleen haettavana erityisluokanopettajan virka 1.8.2026 alkaen. Tehtä sijoittuu vammaisopetuksen luokkiin. Oppilaineittain opiskelevat oppilaat ovat luokka-asteilla 1-6 ja toiminta-alueittain 1-9-luokkalaisia. Aiemmassa haussa oli haettavana kaksi virkaa, joista toinen avataan nyt uudelleen hakuun. Tehtävää aiemmin hakeneet huomioidaan automaattisesti virkavalinnassa. Toimipiste palvelussuhteen alkaessa on Savion koulu, joka on n. 450 oppilaan monimuotoinen, kaikille sopiva koulu. Koulussamme opiskelee oppilaita esiopetuksesta yhdeksänteen luokkaan ja heitä opettaa ja ohjaa koulumme henkilökunta, johon kuuluu n. 65 jäsentä. Koulurakennuksemme on perinteinen ja sijaitsee hyvien kulkuyhteyksien varrella juna-aseman vieressä. Koulumme visio on: Yksilöllisiä polkuja tulevaisuuden tekijöiksi. Tulevaisuuden tekijöillä on ymmärrystä omista ja toisten vahvuuksista, sekä taitoja ja kykyä toimia muuttuvassa maailmassa monenlaisten ihmisten kanssa. Tulevaisuuden tekijöitä koulussamme ovat niin lapset kuin aikuiset. Koulumme aikuisten tehtävänä on pedagogisella toiminnalla tukea, kannustaa ja ohjata polulla etenevää lasta. https://www.instagram.com/savionkoulukerava Tätä tulet meille tekemään Haemme joukkoomme nnostunutta erityisluokanopettajaa, joilta toivomme kykyä tiimityöhön ja valmiutta yhteistoiminnallisiin työtapoihin. Koulussamme on vahva tiimiopettajuuden kulttuuri, jossa suunnittelet ja toteutat opetusta osana luokka-asteen tiimiä. Tiimien suunnittelussa hyödynnämme joustavia opetusjärjestelyitä yleis- ja erityisopetuksen välillä, sekä monipuolisia opetusmenetelmiä, materiaaleja sekä lähiympäristöä. Vahvistamme oppilaidemme taitoja ja osallisuutta mm. tulevaisuustaitojen, vahvuuskasvatuksen, kotiryhmäpedagogiikan ja restoratiivisen kohtaamisen menetelmillä. Työskentelet luokissa, joissa on joko oppiaineittain tai toiminta-alueittain opiskelevia oppilaita ja apuna työssäsi toimivat oppilaan- ja koulunkäynninohjaajat. Näin onnistut tehtävässä Onnistut, kun sinulla on kiinnostusta laaja-alaista tukea tarvitsevien, sekä yksilöllistettyjen tai toiminta-alueittaisten oppimäärien mukaan opiskelevien oppilaiden opetuksesta. Onnistumistasi tukevat innostunut asenne, vahvat vuorovaikutustaidot sekä tieto- ja viestintätekniikan pedagoginen osaaminen. Sinulla on myös rohkeutta johtaa oman luokkatiimisi toimintaa ohjaajia osallistaen ja arvostaen. Tule meille työkaveriksi, tarjoamme sinulle mahdollisuuden päästä vaikuttamaan keravalaisten lasten hyvinvointiin omien vahvuuksiesi mukaisesti. Keravalla sinua odottaa innokas ja energinen ammattilaisten joukko. Kerava on pieni, suuri kaupunki, jossa toimintaympäristö on sopivan kokoinen ja yhteistyö tiivistä. Kaupunki tarjoaa hyvät puitteet kasvatukselle ja opetukselle sekä niiden kehittämiselle. Meille erityisen tärkeitä asioita ovat hyvinvointi, osallisuus ja vuorovaikutuksellinen toimintakulttuuri sekä tieto- ja viestintäteknologian hyödyntäminen oppimisessa. Kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/1998) mukaisesti. Ensisijaisesti etsimme oppiaineittain järjestettävän erityisluokanopetuksen kelpoisuuden mukaisia opettajia. Kelpoisten hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan täyttää määräaikaisesti lukuvuodeksi 2026-2027 ajalle 1.8.2026-31.7.2027. Palkkaus ja palvelussuhteen muut ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Keravalla kelpoisille erityisluokanopettajille maksetaan OVTES:sta poikkeavaa korkeampaa tehtäväkohtaista palkkaa, joka on 3594,91€e/kk, sekä vammaisopetuksesssa lisänä tehtäväkohtaiseen palkkaan 77,42€ (tilanne keväällä 2026).Tehtävässä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävässä vaaditaan erinomaista suomen kielen taitoa. Tehtävään valitun on ennen sen vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä todistus terveydentilastaan sekä esitettävä lasten kanssa työskentelevien rikostaustan selvittämisestä annetun lain (504/2002) perusteella rikosrekisterilain (770/1993) 6 § 2. momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote.