Kotkaniemi-säätiö hakee määräaikaista hankekoordinaattoria kehittämään Kotkaniemi-museon yleisötyötä ja tapahtumatoimintaa. Työ alkaa huhtikuussa 2026 ja jatkuu 15.8.2027 asti. Hankekoordinaattori työskentelee Kotkaniemi kukoistaa -hankkeessa, jossa kehitetään Kotkaniemi-museon toimintaa. Hanke toteutetaan valtion hankerahoituksella vuosien 2026-2027 aikana. Hankekoordinaattorin pääasiallisiin työtehtäviin kuuluu museon yleisötyön ja tapahtumien suunnittelu, järjestäminen ja pilotointi, museo-opastuksiin ja museon avoinnapitoon liittyviä tehtäviä sekä viestinnän ja markkinoinnin tehtäviä. Hankekoordinaattori kehittää yleisötyön vuosikellon, luo ja testaa uusia tapahtumakonsepteja ja toimintamalleja sekä rakentaa verkostoja. Tehtävät ovat monipuolisia ja niihin saa tukea museon muulta henkilöstöltä. Työt edellyttävät oma-aloitteisuutta, vahvoja projektinhallintataitoja, kokemusta yleisötyöstä, tapahtumajärjestämisestä ja viestinnästä sekä erinomaista yhteistyökykyä. Vaatimuksena on korkeakoulututkinto soveltuvalta alalta. Eduksi katsotaan Suomen historian tuntemus, verkostot kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoihin sekä kokemus museon yleisötyöstä tai kulttuurituotannoista. Pääasiallinen työkieli on suomi, mutta hyvä englannin kielen taito on eduksi. Huomaathan, että sijainnin vuoksi liikkumiseen on hyvä olla oma auto tai jokin muu kulkuneuvo. Työaika on 80 % täydestä työajasta eli 29 tuntia viikossa. Työ edellyttää läsnäoloa Kotkaniemen museon tiloissa Luumäellä. Osittainen etätyö on mahdollista sesongin eli kesäkauden ulkopuolella erikseen sovittaessa. Työ sisältää viikonlopputyötä sekä satunnaista iltatyötä. Palkkaus: Museoiden työehtosopimus, 2091 eur/kk (80% työaika). Tarjoamme monipuolisen työn hyvässä porukassa, mitä kauneimmalla paikalla luonnon keskellä, Kivijärven rannalla! Tehtävässä on mahdollisuus tehdä merkityksellistä työtä kulttuuriperinnön ja yhteisöjen parissa sekä verkostoitua alan toimijoiden kanssa. Kotkaniemi, presidentti P. E. Svinhufvudin kotimuseo, sijaitsee Luumäellä, n. 20 km Lappeenrannasta. Kotimuseo esittelee presidentti P. E. ja rouva Ellen Svinhufvudin elämää ja Kotkaniemen tilaa ympäristöineen sen 1920–1930-luvun asussa sekä laajemmin Suomen itsenäistymisen vaiheita ja itsenäisyyden ajan alkuvuosikymmenien tapahtumia. Kotkaniemestä löytyy Svinhufvudien kotimuseon lisäksi museon oma kahvila ja restauroitu puutarha piharakennuksineen. Kotkaniemessä järjestetään vuosittain monenlaisia tapahtumia, joista suurin on turvallisuuspoliittinen keskustelutilaisuus Kotkaniemi-foorumi. Mikäli kiinnostuit, lähetä meille kirjallinen hakemus ja CV 8.3.2026 mennessä PDF-muodossa sähköpostitse osoitteeseen:. Kirjoita viestin otsikkoon: Kotkaniemi kukoistaa hankekoordinaattori.