Kauniissa Kivijärven maisemissa Luumäellä sijaitseva Kotkaniemen museo Kahvila Ellen ovat kesällä 2026 avoinna 23.5.–30.8. välillä. Kesätyöt sijoittuvat tälle aikavälille ja töitä on myös viikonloppuisin. Kotkaniemi on toiminut mittavan peruskorjauksen jälkeen Kotkaniemi-säätiön hallinnoimana museona vuodesta 2018 alkaen. Kotkaniemestä löytyy Svinhufvudien kotimuseon lisäksi kahvila ja restauroitu puutarha piharakennuksineen. Kotkaniemi sijaitsee Luumäellä, n. 20 km Lappeenrannasta. Museon oma kahvila sijaitsee museon yhteydessä omalla erillisellä sisäänkäynnillään. Kahvilan kesätyöntekijöiden työtehtäviin kuuluu mm. kassatyöskentelyä, tarjoilua, monipuolista asiakaspalvelua, leipomista, avustamista kahvilatuotteiden valmistuksessa ja tapahtumajärjestämisessä, museokaupan hoitoa sekä siivoamista sisällä ja ulkona. Kesätyöntekijät osallistuvat monipuolisesti Kotkaniemen tehtäviin. Työtehtävät ovat moninaisia, mutta niihin perehdytetään hyvin. Työt edellyttävät oma-aloitteisuutta ja asiakaspalveluhenkisyyttä. Aikaisempaa kokemusta kahvilatöistä tai kassatyöskentelystä ei vaadita, mutta alan kokemus ja koulutus, hygieniapassi, kielitaito sekä kiinnostus leipomista ja keittiötyöskentelyä kohtaan katsotaan eduksi. Huomaathan, että sijainnin vuoksi liikkumiseen on hyvä olla oma auto tai jokin muu kulkuneuvo. Työaika on noin 15–38 h/vko. Työvuoroja on myös viikonloppuisin. Palkkaus: Matkailu- ja ravitsemisalan TES, palkkaryhmät 1-2. Tuntityö. Työsuhteet tehdään mieluiten koko kesäksi, mutta myös osan kesää kestävät työsuhteet ovat sovittavissa. Kerrothan hakemuksessa, miten olet käytettävissä. Tarjoamme monipuolisen kesätyön hyvässä porukassa, mitä kauneimmalla paikalla luonnon keskellä, Kivijärven rannalla! Mikäli kiinnostuit, lähetä meille kirjallinen hakemus ja CV ma 16.2.2026 mennessä sähköpostitse osoitteeseen:. Lisätietoja tehtävistä: Museonjohtaja Mirja-Liisa Autere,, puh. 040 522 7553 www.kotkaniemi.fi