Mustasaaren kunnan sivistyspalvelut / varhaiskasvatus etsii varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluesimiestä Sepänkylän-Bölen alueelle. Palvelussuhde on voimassa 1.8.2026 alkaen toistaiseksi. Haemme varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen vahvaa osaajaa. Edellytämme sinulta varhaiskasvatuksen johtamisen ja kehittämisen taitoja sekä hyviä vuorovaikutustaitoja. Kykenet myös työskentelemään itsenäisesti ja tekemään päätöksiä, ja olet hyvä organisoija. Kielitaitovaatimuksena on ruotsin ja suomen kielen hyvä suullinen ja kirjallinen taito. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluesimiehenä olet Bölen päiväkodin ja Kukkulan päiväkodin esihenkilö. Tehtäväsi varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen palveluesimiehenä on suunnitella, organisoida, kehittää ja arvioida päiväkotien ja esikoulun toimintaa. Kollegasi muodostavat positiivisen ja osallistavan työtiimin. Kelpoisuusvaatimuksena on varhaiskasvatuslain (540/2018) mukainen kelpoisuus, hyvä johtamiskyky ja kokemus hallinnollisesta työstä. Päikky Päiväkoti-, Hallinto- ja Schema-ohjelmien osaaminen katsotaan eduksi. Palkkaus OVTES:n mukaan. Virka on kokoaikainen. Koeaika on kuusi kuukautta. Tehtävään valitun on ennen työssä aloittamista esitettävä lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote sekä hyväksyttävä terveystodistus, jotta valintapäätös saa lainvoiman. Mustasaaren kunta tarjoaa henkilöstölleen liikunta- ja kulttuurietuja sähköisen Epassi-maksuvälineen kautta. Jätä hakemus Kuntarekryn kautta, työavain KO499-01-58-26, viimeistään 6.3.2026 kello 15. Liitä hakemukseen kelpoisuuden osoittavat todistukset.