Haemme operatiivista johtajaa tukemaan Taratest-konsernin kasvua
Taratest Oy on voimakkaasti kasvanut ja kansainvälistynyt infra- ja rakennusalan konsulttitoimisto, joka toimii konsernirakenteella Suomessa sekä Ruotsissa ja työllistää noin 170 osaajaa. Yrityksen palvelut koostuvat pääosin geosuunnittelusta ja sitä tukevista maa- ja kallioperätutkimuksista, erilaisista maanrakentamisen ja kiviainestuotannon palveluista sekä monipuolisista ympäristötutkimuksista ja -selvityksistä.
Haemme nyt operatiivista johtajaa (COO) vastaamaan operatiivisen liiketoiminnan johtamisesta Suomessa, strategian käytännön toimeenpanosta sekä resurssien hallinnasta. Rooli raportoi konsernin toimitusjohtajalle. Kyseessä on johtoryhmäpositio ja tehtävässä on kolme suoraa alaista.
Tehtävässä vastaat muun muassa:
päivittäisen operatiivisen toiminnan johtamisesta
tiedolla johtamisen ja raportoinnin kehittämisestä. Datan hyödyntämisestä päätöksenteossa, kannattavuuden seurannassa ja operatiivisen tehokkuuden parantamisessa
kaluston ja resurssien käytön (fleet management, kapasiteetin optimointi) tehostamisesta yhteistyössä esihenkilöiden ja talousjohdon kanssa
toimintamallien, työprosessien, raportoinnin ja KPI-mittareiden (esim. projektikannattavuus, käyttöasteet, toimitusvarmuus, laatu) kehittämisestä
strategian jalkauttamisesta sekä keskeisten muutos- ja kehityshankkeiden (prosessit, digitalisaatio, kapasiteettisuunnittelu) läpiviennistä
operatiivisen tuloskehityksen seurannasta ja analysoinnista yhdessä talousjohdon kanssa sekä budjetoinnista ja ennustamisesta
Odotamme sinulta:
vankkaa kokemusta operatiivisesta johtamisesta teollisuus-, infra-, rakennus- tai projektitoimialoilta
näyttöjä skaalautuvan kasvun tukemisesta ja laajojen kokonaisuuksien johtamisesta
kokemusta tiedolla johtamisesta ja mittaristojen (KPI, raportointi) hyödyntämisestä liiketoiminnan ohjauksessa
ymmärrystä projektivetoisesta liiketoiminnasta
vahvaa talouden ymmärrystä ja kykyä hyödyntää dataa ja analytiikkaa päätöksenteossa
sujuvaa suomen ja englannin kieltä; ruotsin kielen taidon katsomme eduksi
soveltuvaa korkeakoulututkintoa, esimerkiksi DI (rakennus-, infra-, kone- tai tuotantotalous tms.)
Henkilönä olet yrittäjähenkinen, ratkaisukeskeinen, vahva toimeenpanija ja arjen päivittäisjohtaja. Osaat yhdistää numerotarkan, dataan perustuvan johtamisen ihmislähtöiseen ja osallistavaan otteeseen.
Tavoitteet ensimmäisen 12 kk aikana
1–3 kk
tutustut Taratest-konsernin liiketoimintaan, strategiaan ja organisaatioon
muodostat tilannekuvan operatiivisesta toiminnasta Suomessa sekä keskeisistä rajat ylittävistä toiminnoista
sovit yhdessä toimitusjohtajan ja johdon kanssa roolin painotukset ja keskeiset kehityskohteet
3–6 kk
johdat operatiivista arkea sujuvasti ja tunnet keskeiset prosessit, mittarit ja vastuut
olet käynnistänyt priorisoidut kehitys- ja muutoshankkeet (esim. prosessien yhtenäistäminen, datan hyödyntäminen liiketoiminnan johtamisessa)
olet selkeyttänyt rooleja ja yhteistyötä eri yksiköiden ja tukitoimintojen välillä
6–12 kk
operatiivisen toiminnan tehokkuus, kannattavuus ja toimitusvarmuus ovat mitattavasti parantuneet
keskeiset prosessit ja toimintamallit ovat yhtenäistyneet ja läpinäkyvä raportointi tukee johdon päätöksentekoa
sovitut strategiset muutoshankkeet ovat selkeästi edenneet
Tarjoamme:
vaikutusvaltaisen tehtävän, jossa kehität Taratestin toimintamalleja ja prosesseja
itsenäisen ja vastuullisen roolin, jonka tukena on kokenut johto ja osaava organisaatio
kilpailukykyisen kokonaiskompensaation tehtävän vaativuuden ja kokemuksesi mukaan
mahdollisuuden neuvotella erilaisista palkitsemismalleista
mahdollisuuden rakentaa omaa rooliasi ja laajentaa sitä konsernitasolle uran edetessä
Lisätietoa & hakuprosessi
Rekrytoinnista vastaa kumppanimme Bondata. Mikäli kiinnostuit tehtävästä, haethan pikimmiten, kuitenkin viimeistään 8.3. Hakemusten seulonta aloitetaan viikolla 10 ja prosessin etenemisestä ilmoitetaan viimeistään viikolla 13.
Lisätietoja tehtävästä Taratestilla antaa Toimitusjohtaja Tero Mäkinen torstaina 26.2 klo 13–15. Muutoin yhteydenotot Bondatan konsulttiin Lauri Pelkoseen.
Rekrytoinnista vastaa:
Lauri Pelkonen
Bondata
040 570 0089
Taratest Oy
Puhelin: 0405700089 Sähköposti: Sijainti: Turkkirata 9A