Haemme joukkoomme koulun toiminnasta arjessa vastaavaa, luottamustoimista apulaisrehtoria määräaikaiseen luokanopettajan virkaan kolmeksi lukuvuodeksi 1.8.2026 - 31.7.2029. Vastaava apulaisrehtori ja kaksi muuta luottamustoimista apulaisrehtoria muodostavat rehtorikolleegion, joka johtaa koulua yhteistyössä perusopetuksen ja lukion rehtorin kanssa. Perusopetuksen ja lukion rehtorin työajasta osoitetaan noin 10 % Jokivarren koulun johtamiseen, joten pääasiallinen johtamisvastuu on vastaavalla apulaisrehtorilla. Sujuva yhteisjohtaminen edellyttää sekä kykyä omiin päätöksiin että harkintaa yhteistyön tarpeesta. Jokivarren koulu on noin 500 oppilaan yhtenäinen peruskoulu. Meillä on yleisopetuksen luokkien lisäksi 9 erityisluokkaa, joista kolmella opetus järjestetään toiminta-alueittain. Kaikilla vuosiluokilla on useita oppilaita, jotka integroituvat osittain erityisluokilta yleisopetuksen luokkiin ja päinvastoin. Odotamme opettajilta aktiivista yhteistyötä erityisesti saman luokka-asteen ja aineryhmän opettajien kesken. Opetus- ja kasvatushenkilökuntamme muodostuu noin 45 opettajasta ja 20 koulunkäyntiavustajasta. Hakijan henkilökohtaisten ominaisuuksien ja vahvuusalueiden osalta painotamme hyviä vuorovaikutus- ja viestintätaitoja, organisointi- ja paineensietokykyä sekä itsenäistä, ratkaisukeskeistä työskentelyotetta. Hakijalta odotetaan kokemusta esihenkilötehtävistä ja niihin liittyvien tietojärjestelmien käytöstä. Kokemus ja näkemys vuosiluokat 1-9 käsittävän koulun toiminnasta luetaan eduksi. Viransijaisuuteen on kelpoinen hakija, jolla on opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukainen perusopetuksen luokanopettajan kelpoisuus. Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää kuitenkin, että hakijalla on saman asetuksen (986/98) mukainen rehtorin kelpoisuus: ylempi korkeakoulututkinto, asianomaisen koulutusmuodon opettajan kelpoisuus, riittävä työkokemus opettajana, oppilaitoksen opetuskielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä Opetushallituksen hyväksymien perusteiden mukainen opetushallinnon tutkinto, vähintään 25 opintopisteen tai vähintään 15 opintoviikon laajuiset yliopiston järjestämät opetushallinnon opinnot taikka muulla tavalla hankittu riittävä opetushallinnon tuntemus. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Apulaisrehtorin tehtävästä maksetaan noin 1000 euron kuukausittainen korvaus. Johtamistyötä luetaan opetusvelvollisuuteen 20 tuntia, joten varsinaiseksi opetusvelvollisuudeksi jää neljä (4) vuosiviikkotuntia. Ennen virkavaalin vahvistamista valitun on toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Noudatamme virassa kuuden kuukauden koeaikaa. Tehtävää haetaan Kuntarekryn kautta 6.3.2026 klo 15.00 mennessä. Kelpoisuuden osoittavat todistukset tulee liittää mukaan sähköiseen hakemukseen. Haastattelut järjestetään viikolla 11 ja niitä voidaan järjestää jo hakuajan kuluessa viikolla 10.