Orimattilan kaupungin opetustoimessa julistetaan haettavaksi vakinaista täyttämistä varten 1.8.2026 lukien perusopetuksen erityisluokanopettajan virka, sijoituskoulu tällä hetkellä Orimattilan yhteiskoulu. Tule mukaan työyhteisöön, jossa työtäsi arvostetaan! Opetus on luokkamuotoista erityisopetusta vuosiluokilla 7-9. Opetusryhmät muodostetaan vuosiluokittain. Orimattilan yhteiskoulu ja Erkko-lukio muodostuu lukuvuonna 2026-2027 noin 430 oppilaan yläkoulusta ja 170 opiskelijan lukiosta. Elokuusta 2029 kouluun yhdistyvät Jokivarren koulun yläkoululuokat. Yläkouluissa toimii kuusi erityisluokkaa, joista tällä hetkellä neljä yhteiskoulussa ja kaksi Jokivarren koulussa. Lisäksi meillä on JOPO-luokka ja epäsäännöllisesti koulua käyvien oppilaiden tueksi määräaikaisesti perustettu Tupa-luokka. Laaja-alaisen erityisopettajan virkoja yläkouluilla on kolme, kaksi yhteiskoululla ja yksi Jokivarren koululla. Yläkoulussa erityisluokkien oppilailla ja yleisopetuksen luokkien oppilailla on yhteiset liikunta- ja valinnaisaineryhmät. Erityisluokanopettajat osallistuvat myös taito- ja taideaineiden opetukseen, usein samanaikaisopettajina. Lähikollegoina ovat muut yläkoulun erityisluokanopettajat. Erityisluokassa opettajan työparina on luokkakohtainen koulunkäynninohjaaja. Koulussa oppilaiden tukena ovat lisäksi oppilaanohjaaja, muut erityisopettajat ja aineenopettajat, kuraattori ja koulunuorisotyöntekijä. Odotamme valittavalta kykyä ja halua opettaa oman erityisluokkansa lisäksi myös muita yläkoulun erityisluokkia. Monitaitoisuus ja -käyttöisyys ovat hyvä lisä arvostamiemme vahvan perustaitojen opetustaidon ja yhteistyötaitojen lisäksi. Odotamme opettajien tekevän tiivistä yhteistyötä muun muassa kaksisuuntaisen integraation ja opetuksen kehittämisen merkeissä. Orimattilan kaupunki maksaa kelpoisille erityisluokanopettajille rekrytointilisää noin 300 euroa ja vakinaisille lisäksi 115 euroa kuukaudessa. Virkojen kelpoisuusvaatimukset määräytyvät opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksista annetun asetuksen (986/98) mukaisesti. Palkkaus ja muut palvelussuhteen ehdot määräytyvät OVTES:n mukaan. Valitun on ennen vaalin vahvistamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan sekä nähtäväksi lain 504/2002 mukainen rikosrekisteriote viimeistään 30 päivän kuluessa valintapäätöksen tiedoksisaannista. Noudatamme viroissa kuuden kuukauden koeaikaa. Virkaa haetaan Kuntarekry-sivuston kautta 13.2.2026 klo 16.00 mennessä. Hakemukseen tulee liittää kelpoisuuden osoittavat todistukset ja CV.