Haemme sosiaalityöntekijää gerontologiseen sosiaalityöhön ikääntyneiden palveluihin Pohjois-Savon hyvinvointialueen eteläisen alueen asiakasohjaukseen. Työn aloitus on joustavasti sopimuksen mukaan. Työssäkäyntialueena eteläisellä alueella ovat Keitele, Pielavesi, Vesanto, Tervo. Keitä me olemme? Ikääntyneiden palveluissa toimii keskitetty asiakasohjaus kolmella palvelualueella Pohjois-Savon hyvinvointialueella. Asiakasohjauksen kokonaisuus muodostuu seudullisesta Ikäkeskuksen neuvonnasta, asiakasohjauksesta, asumispalveluun ohjautumisen kokonaisuudesta sekä gerontologisesta sosiaalityöstä ja -ohjauksesta. Gerontologisen sosiaalityön ja -ohjauksen yksikössä työskentelee sosiaalityöntekijöitä ja sosiaaliohjaajia johtavan sosiaalityöntekijän johdolla, ja koko asiakasohjaus muodostaa lähes sadan ammattilaisen moniammatillisen työyhteisön. Työyhteisömme on uudistumismyönteinen, asiakaslähtöinen ja yhteistyötä arvostava, ja rakennamme yhdessä vaikuttavaa sekä sujuvaa palvelukokonaisuutta ikääntyneiden parhaaksi. Millaiseen työhön haemme tekijää? Sosiaalityöntekijänä vastaat sosiaalihuoltolain mukaisten palvelutarpeen arvioiden tekemisestä, asiakassuunnitelmien laatimisesta sekä palvelupäätöksistä. Vastuullasi ovat erityistä tukea tarvitsevat asiakkaat. Arvioit asiakkaiden palveluntarvetta, ohjaat heitä tarkoituksenmukaisiin palveluihin, koordinoit palvelukokonaisuuksia sekä arvioit kuntoutumisen edellytyksiä ja edistymistä yhdessä eri yhteistyötahojen kanssa. Lisäksi tehtäviisi kuuluu täydentävän ja ehkäisevän toimeentulotuen päätösten tekeminen. Työskentelet moniammatillisessa tiimissä ja varmistat yhdessä muiden ammattilaisten kanssa, että asiakas ohjautuu mahdollisimman sujuvasti tarvitsemansa tuen ja palveluiden piiriin. Mitä tarjoamme snulle? Tarjoamme sinulle merkityksellisen ja mielenkiintoisen työn ikääntyneiden parissa sekä näköalapaikan kehittyvässä gerontologisen sosiaalityön kokonaisuudessa. Pääset osallistumaan palvelukokonaisuuden kehittämiseen osana asiakasohjausta. Saat työssäsi ammatillista tukea tiimisi muilta sosiaalityöntekijöiltä sekä johtavalta sosiaalityöntekijältä, joka toimii esihenkilönäsi. Tuemme työhyvinvointia muun muassa e-passilla, työnohjauksella ja koulutusmahdollisuuksilla. Joustava työaika tukee työn suunnittelua ja jaksamista, ja tehtävässä on mahdollisuus osittaiseen etätyöhön sopimuksen mukaan. Tehtävän palkkaus on 4197,57 euroa kuukaudessa. Olisiko tämä työ sinulle? Kelpoisuusehtona korkeakoulututkinto, johon sisältyy sosiaalihuollon ammattihenkilölain (817/2015) mukainen laillistetun sosiaalityöntekijän kelpoisuus. Kelpoisuusehdot täyttävien hakijoiden puuttuessa tehtävä voidaan määräaikaisesti täyttää enintään vuodeksi sosiaalityöntekijän ammattiin opiskelevalla henkilöllä, jolla on hyväksytysti suoritetut sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu. Ammattiin opiskelevaksi henkilöksi katsotaan sosiaalityöntekijän tutkintoa suorittava henkilö, joka on läsnä olevana opiskelijana siinä yliopistossa, josta hän valmistuu sosiaalityöntekijäksi. Tämän lisäksi tehtävä voidaan määräaikaisesti täyttää enintään vuodeksi myös henkilöllä, joka on suorittanut soveltuvan yliopistossa suoritetun yhteiskuntatieteellisen alan korkeakoulututkinnon tai sosiaali- ja terveysalan ammattikorkeakoulututkinnon,, johon on sisältynyt tai jonka lisäksi on suoritettu sosiaalityön perus- ja aineopinnot sekä käytännön harjoittelu. Käytännön harjoittelu voi korvautua riittävällä käytännön kokemuksella ja ammattitaidolla. Odotamme sinulta hyviä vuorovaikutus- ja tiimityötaitoja, kykyä itsenäiseen ja vastuulliseen työskentelyyn sekä organisointikykyä ja kokonaisuuksien hallintaa. Arvostamme kokemusta gerontologisesta sosiaalityöstä tai työskentelystä ikääntyneiden parissa sekä iäkkäiden palvelujärjestelmän tuntemusta. Toivomme sinulta avointa, kehittämismyönteistä ja innostunutta asennetta toimia osana tiimiämme. Sosiaalityöntekijä tekee kotikäyntejä, joten ajokortti vaaditaan ja oman auton käyttömahdollisuus helpottaa työn hoitamista. Muuta huomioitavaa: -Virkaan valitun on esitettävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista nähtäväksi hyväksyttävä lääkärintodistus, sekä rikosrekisterilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikosrekisteriote iäkkäiden ja vammaisten kanssa työskentelyä varten. -Virkaan valitulta pyydetään satunnaisesti todistus huumausainetestistä. -Pohjois-Savon hyvinvointialueella noudatetaan tartuntatautilain 48 § säännöksiä ja suositetaan kaikille asiakas-/potilastehtävissä työskenteleville työntekijöillemme niiden mukaista rokotussuojaa. -Viransijaisuudessa täytössä noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa. Yhtä joukkuetta hyvinvoinnin puolesta.