Foster care support worker

Sosiaalialan ohjaaja

Willa Kaarina Oy
Finland, 74130 IISALMI
Full-time
Seasonal

Lastensuojelun sijaishuollon ohjaajana työskentelet Willa Kaarina Iisalmessa, joka toimii kotina siellä asuville lapsille ja nuorille. Olet mukana meillä asuvien lasten arjessa, tuet heitä vahvuusperustaisesti ja yksilölliset tarpeet huomioiden. Tarjoat muiden ohjaajien kanssa asukkaillemme turvallisen kasvuympäristön sekä tarvittavia rajoja, ja huolehdit perustarpeiden täyttymisestä (hygienia, uni, ravinto yms.) Työ meillä on kolmivuorotyötä, joten se sisältää päivävuorojen lisäksi ilta-, yö- ja viikonlopputyötä. Mahdolllisesti myös leirityötä. Työsuhde on määräaikainen ja sijoittuu touko-elokuulle 2026. Edellytämme ohjaus- ja kasvatusalan tai sosiaali- ja terveysalan ammatillista perustutkintoa tai AMK-tutkintoa. Toivotamme tervetulleeksi siis esimerkiksi sosionomit, sairaanhoitajat, toimintaterapeutit ja lähihoitajat. Voimme harkita myös alan opiskelijoita, kunhan sinulla on suoritettuna opinnoista työsuhteen alkaessa jo vähintään 2/3.

Translated