Social care worker

Sosiaaliohjaaja, Nuorten Ohjaamo, Tampere

Pirkanmaan hyvinvointialue
Finland
Full-time
Direct hire

Työikäisten sosiaalipalvelut tuottavat sosiaalihuoltolain mukaisia sosiaalipalveluja, kuten sosiaalityötä, sosiaaliohjausta, sosiaalista kuntoutusta ja taloudellista tukea. Sosiaaliohjauksella tarkoitetaan yksilöiden, perheiden ja yhteisöjen neuvontaa, ohjausta ja tukea palvelujen käytössä sekä yhteistyötä eri tukimuotojen yhteensovittamisessa. Tavoitteena on yksilöiden ja perheiden hyvinvoinnin ja osallisuuden edistäminen vahvistamalla elämänhallintaa ja toimintakykyä. Nuorten Ohjaamo on alle 30vuotiaille nuorille aikuisille tarkoitettu moniammatillinen matalan kynnyksen toimipiste. Nuorten Ohjaamolla toimii useita ammattilaisia eri organisaatioista palvelulinjat ylittäen. Sosiaaliohjaajan tehtäviin kuuluvat tuen tarpeessa olevien asiakkaiden palvelutarpeiden arviointi, omatyöntekijänä toimiminen sekä työskentely Ohjaamon avoimessa neuvonnassa. Tehtävässä laaditaan palvelutarpeen arviointien lisäksi asiakassuunnitelmia ja monialaisia työllistymissuunnitelmia sekä tehdään palvelupyyntöjä ja -päätöksiä. Lisäksi voit päättää asiakkaiden toimeentulotuesta. Työ sisältää sekä suunnitelmallista että kiireluonteista työtä asiakkaan auttamiseksi. Miksi tulla meille? Pääset tekemään monipuolisia tehtäviä ja työskentelemään vaihtelevissa elämäntilanteissa olevien nuorten aikuisten tukena. Tukenasi on koko tiimin laaja osaaminen, ja tarvittaessa voit helposti konsultoida koko Pirhan alueen työikäisten sosiaalityöntekijöitä ja -ohjaajia eri asioihin liittyen. Olemme kehittämismyönteisiä, ja pääset yhteistyössä kehittämään toimintaa ja omaa osaamistasi. Meillä on säännöllinen tiimityönohjaus. Perehdytyksen jälkeen voit tehdä osittain myös etätyötä. Meille tauot ovat tärkeä osa työpäivää, ja tarjoamme tauoille kahvit, teet ja kahvimaidot. Lisäksi saat käyttöösi muut työsuhde-etumme, kuten vuosittaisen liikunta-, kulttuuri-, työmatka- ja hyvinvointiedun Epassilla, työnantajan lounasedun sekä tyhy- ja Virkisty Vapaalla ry:n toimintaa. Kelpoisuusehtona on Suomessa laillistettu sosionomin tai kuntoutuksen ohjaajan pätevyys. Edellytämme aiempaa työkokemusta aikuisten parissa tehtävästä sosionomin tai sosiaaliohjaajan työstä, ja lisäksi annamme painoarvoa aiemmalle kokemukselle virkatehtävissä toimimisesta. Eduksi katsomme työkokemuksen Ohjaamolta ja Ohjaamokonseptin hyvän tuntemuksen. Arvostamme myös nuorten aikuisten palvelujen laaja-alaista tuntemusta sekä kokemusta verkostotyöstä ja moniammatillisesta yhteistyöstä. Lisäksi tehtävässä tarvitaan hyviä vuorovaikutustaitoja niin asiakkaiden kuin työyhteisön kanssa. Tehtävässä tarvitset hyvää suomen kielen kirjallista ja suullista taitoa. Lisätietoja Aloitusajankohta virassa on 1.4.2026 alkaen. Työ on kokoaikaista päivätyötä. Noudatamme kuuden kuukauden koeaikaa. Sinulla tulee olla esittää todistus rekisteröinnistä sosiaali ja terveydenhuollon ammattihenkilöiden rekisteriin. Sinun on esitettävä vaadittavat todistukset terveydentilastasi kuukauden sisällä työn aloittamisesta, ja työhöntulotarkastus tehdään työterveydessämme. Olemme alustavasti suunnitelleet pitävämme haastattelut 17.3.2026. Jätä hakemuksesi Kuntarekryssä ja tule meille työkaveriksi!

Translated