Etsimme myynnin innoittamia vahvan kehittymishalun omaavia henkilöitä edustamaan yhteistyökumppaneitamme buukkauksessa. Tarjoamme laadukkaan koulutuksen ja jatkuvan valmennuksen, jotta onnistut työssäsi. Buukkaajan työssä on huomioitu asiakkaiden kiinnostus ja kysyntä, jotta työ on mielekästä. Kehittyessäsi sinulla on mahdollisuus edetä myynnin esihenkilötehtäviin. Työssä varaat tapaamisaikoja eri alojen yhteistyökumppaneidemme asiakkaille. Hyvin tehdyllä työlläsi kartoitat laadukkaat asiakaskohtaamiset sekä tuet edustamamme yrityksen liiketoimintaa ja brändimielikuvaa. Työ aloitetaan suositulla kuluttajapuolen buukkauksella, mutta kehittyessäsi pääset tekemään työtä myös yrityspuolella mm. jäsenhankkijana, teleoperaattori- tai vakuutusedustajana. Työn tavoitteet nousevat oppimisesi mukaan. Tärkeintä meille on, että olet hyvän asenteen ja sisukkuuden omaava henkilö, jolla riittää intoa ja motivaatiota kehittyä, jopa vastuutehtäviin asti. Arvostamme asiakaspalvelu-/myyntitaustaa. Tietokoneen peruskäyttö tulee olla sinulle luontevaa, ja edellytämme sinulta sujuvaa suomen kielen taitoa sekä nopeaa uuden omaksumista. Työpäivämme ovat normaalisti arkisin 8:45-16, sisältävät 30 min ruokatauon ja 3 kahvitaukoa. Työ on kokoaikatyö, mutta huomioimme, jos haluat kouluttautua työn ohella. Toimistomme sijaitsee Savilahdessa hyvien kulkuyhteyksien äärellä ja korkeakoulujen läheisyydessä. Palkkauksenasi toimii takuupalkka, mutta tarjoamme tulososuudet ja bonukset ovat erittäin hyvät, joten ensimmäisen kuukauden jälkeen voit odottaa palkkatasosi olevan +2000 €/kk ja parhaimmillaan 3000-4000 €/kk. Lisäksi kisailemme jatkuvasti mm. ulkomaanmatkoista ja lahjakorteista. Palkkausta käsittelemme hyvin avoimesti seuraamalla onnistumisia päivittäin ja keskustellen viikoittain kertymästä. Tiimimme on varustettu hyvällä energialla ja samanhenkisellä porukalla. Avoimuus, joustaminen ja toisten ymmärtäminen on arkipäivää toimistoillamme. Esihenkilöt ovat tiiviisti arjessa mukana. Meille on tärkeää tuntea työntekijämme aidosti, jotta voimme huomioida ja palkita jokaisen työpanoksen yksilöllisesti. "Kyselyn tuloksena 100 % tiimistämme uskoo pystyvänsä kehittämään taitojaan entisestään Dynastialla." Olemme Vastuullinen Työnantaja -sertifioitu yritys ja noudatamme näitä periaatteita päivittäisessä toiminnassamme. Olemme myös Savonia-amk:n virallinen kumppaniyritys. Tutustu meihin ja jätä hakemuksesi! https://www.mjdynastia.fi/rekry Kerromme työstä mielellämme lisää: Janiina Kekkonen, 0445264462, Tsekkaa somet: https://linktr.ee/mjdynastia